Ryanairin liikenne kasvoi 14 prosentilla 21 miljoonaan matkustajaan, joiden matkojen keskihinta nousi kahdella prosentilla. Tuotot nousivat kaikkiaan 17 prosentilla yksikkökustannusten laskiessa kuudella prosentilla ilman polttoaineen vaikutuksia. Halpalennot olivat myös entistä täydempiä, kun matkustajakäyttöaste nousi kuudella prosenttiyksiköllä 88 prosenttiin.
Ryanair odottaa koko vuodelle hieman yli 90 miljoonaa matkustajaa 87 prosentin matkustajakäyttöasteella. Tilikauden viimeisen neljänneksen osalta liikenteen odotetaan kasvavan 25 prosentilla tuottojen kuitenkin samalla laskiessa. Lippujen hinnat ovat olleet hienoisessa laskussa tammikuun ensimmäisistä viikoista lähtien. Koko vuoden osalta polttoainekustannusten odotetaan laskevan viidellä prosentilla. Uusien arvioiden mukaan Ryanair tekee koko tilikaudelta 840-850 miljoonan euron voiton. Aiemman arvion mukaan tulos olisi ollut 810-830 miljoonaa euroa voitollinen. Ryanair on 30 vuoden aikana kasvanut Euroopan suurimmaksi kansainväliseksi lentoyhtiöksi ja se odottaa kuljettavansa tilikauden 2015-2016 aikana jo yli 100 miljoonaa matkustajaa. Se on ensimmäinen kerta, kun mikään EU alueen lentoyhtiö ylittää 100 miljoonan matkustajan rajan yhden vuoden ajanjaksolla. Kaikkiaan Ryanair on historiansa aikana kuljettanut jo yli 750 miljoonaa matkustajaa. Vuoden 2015 aikana on myös luvassa erikoishinnoiteltuja lippuja Euroopan 30-vuotisen halpalipputarjonnan kunniaksi.
|
|||