Sami Kontio voitti Power Advanced -luokan - Helsingin yllä kisattiin taitolennon SM-titteleistä

SM2_kontioTaitolennon SM-kisat saatiin päätökseen lauantaina 6.7. Helsingissä Malmin lentokentällä. Sää aiheutti haasteita taitolentokilpailun läpiviennille, mutta viimeisetkin lennot saatiin suoritettua varapäivänä lauantaina. Perjantaina eli kisojen pääpäivänä taivaalla ratkottiin Power Advanced -luokan suomenmestaruus ja maassa ihailtiin FHRA:n jäsenistön cruising-tapahtuman amerikan autoja.

SM2_yak_yleisoEnsimmäistä kertaa Helsingissä järjetetyt taitolennon SM-kisat houkuttelivat kisapäivien aikana järjestäjän arvion mukaan paikalle muutaman tuhat katsojaa. Vaihtelevat sääolosuhteet saivat monet tapahtumasta kiinnostuneet todennäköisesti jäämään kotiin.

Taitolentokilpailut järjestettiin osana SM-viikon tapahtumia, jotka järjestettiin muilta osin Vantaalla. Malmin lentokentällä kilpailtiin taitolennon SM-titteleistä kaikkiaan kuudessa eri luokassa. Mukana omissa luokissaan olivat moottorikoneet sekä purjelentokoneet.

SM2_yleisoSää sotki pahiten perjantain eli varsinaisen toisen kisapäivän ohjelmaa. Aamun osalta lennot jouduttiin perumaan, mutta tositoimiin päästiin illalla, kun Helsinki-Vantaan kaupallinen liikenne jälleen salli lentotoiminnan jatkumisen normaalia korkeammalla.

Perjantaina lennettiinkin sen takia ainoastaan Power Advanced -luokan free unknown -ohjelma eli luokan toinen kisasuoritus, jonka sisällön olivat määrittäneet tuomarit.

SM2_liikkeetAlunperin suunnitelmissa oli lentää myös kolmas kierros, mutta tämän sotkivat sääolosuhteet. SM-titteliin riittää kaksi suoritusta. Luokkaan osallistui kaikkiaan seitsemän lentäjää, jotka lensivät neljällä eri koneella. Kaikkiaan eri luokkiin osallistui 29 lentäjää.

Perjantai-illan ohjelmassa nähtiin seitsemän taitolentäjän suoritukset kuutiokilometrin kokoisessa ilmatilavarauksessa, joka ylsi 4000 jalan korkeuteen Malmin lentokentän yllä. Taitolennon lisäksi yleisö veti paikalla FHRA:n amerikan autojen cruising -tapahtuma.

SM2_laskuvarjotTaitolentokoneiden lisäksi ilmassa nähtiin historiallisen Douglas DC-3 -koneen lentoonlähtö ja saapuminen sekä laskuvarjohyppyjä. Nähtävää riitti koko siis tapahtuman ajaksi.

Perjantain sankariksi nousi viimeisenä lentänyt Sami Kontio, joka pysyi täpärästi varatusta ilmatilassa. Suoritus toi SM-voiton. Taakse jäivät Mikko Jägerholm sekä Sami Nikulainen.

Kisaviikon toinen mielenkiintoinen kamppailu nähtiin isä ja poika Henrikssonin välillä Power Intermediate -luokassa. Nuori polvi löi kamppailussa vanhemman.

SM2_kolmikkoTaitolennon SM-kilpailuiden viimeiset lennot muissa luokissa lennettiin lauantaina 6. heinäkuuta. Tuolloin Malmilla jaettiin myös SM-mitalit.

 

 

 

 

Power Advanced:
1. Sami Kontio     Extra 330LX   OH-OBO    74.999
 2. Mikko Jägerholm  Sukhoi 26M  OH-GZZ  74.157
  3. Sami Nikulainen  Yak 55M     OH-YAK    71.176

Power Intermediate:
 1. Iikka Henriksson     Christen Eagle     OH-XHN        73.663
 2. Martti Henriksson     Christen Eagle     OH-XHN          63.325
 3. Risto Niemi     Christen Eagle     OH-XEA         62.565

Power Sporstman:
1. Harri Janakka     Zlin 526F     OH-EME       77.776
 2. Mika Kanto     Extra 300L     OH-SIO      75.554
 3. Antti Kivioja     Yak 52     OH-YAC       73.991

Glider Advanced:
 1. Jukka Pelto-Aho     SZD-59 Acro  OH-1013  76.214
 2.Janne Nyyssönen     SZD-59 Acro OH-1013   62.889

Glider intermediate:
 1. Toivo Huovinen     SZD-59 Acro     OH-1013       72.007
 2.  Mika Laajalahti     PIK-20TD     OH-510X          66.947
 3.     Tomi Ylinen     SZD-59 Acro     OH-1013          64.042

Glider Sportsman:
1. Jani Virolainen     SZD-59 Acro     OH-1013    71.596
 2. Janne Mäntylä     SZD-59 Acro     OH-1013          67.658
 3.  Jere Kinnunen     Pilatus B4     OH-974         65.111

SM2_kontio_kiitaa

Lue myös aikaisemmat uutisemme vuoden 2019 SM-kisoista: