(päivittynyt 08.20) SAS peruu lentojaan, kun lentäjäliittojen ilmoittamat lakot käynnistyvät. Yhtiön lentäjiä edustava lentäjäliitto SPG (SAS Pilot Group) on julkistanut lakon, jonka seurauksena kotimaan ja euroopan lennot sekä kaukolennot perutaan. Vaikutukset koskevat kymmeniä tuhansia matkustajia. SAS:n alihankkijat lentävät lakon aikana normaalisti, mutta mahdollisille jatkolennoille ei siis todennäköisesti pääse. Lakon seurauksena SAS on perunut ennakkoon torstailta 205 lähtöä ja perjantailta jo 110 lentoa. Perjantain lopullisten perumisten kerrotaan vaikuttavan yli 72 000 matkustajan suunnitelmiin. SAS lentää normaalisti päivittäin jopa 800 lentoa 272 reitillä. Lakon ulkopuolelle jää SAS Ireland sekä lentoyhtiöt, jotka lentävät SAS:lle alihankintaa. Niitä ovat ainakin Cityjetin ja Flybe:n operoimat lennot. Osa Suomesta lähtevistä SAS:n lennoista on juuri irlantilaisen Cityjetin operoimia. Lakon ulkopuolelle jää SAS:n mukaan noin 30 prosenttia kaikista yhtiön lennoista. Ne on siis ulkoistettu toisille operaattoreille, jotka lentävät SAS:n väreissä erilaisilla työehtosopimuksilla. SPG tyrmäsi sovittelun tuloksen työehtosopimuksesta ja aloittaa lakon. Neuvotteluita on käyty osapuolten välillä maaliskuusta lähtien. SAS kertoo olevansa halukas jatkamaan neuvotteluja ensitilassa. Neuvottelut ovat samaan aikaan kesken myös Tanskassa ja Norjassa. "Lentäjät ovat valinneet konfliktin. SAS jatkaa neuvotteluita mutta vaatimukset, joita esitettiin olisi ollut negatiivinen vaikutus yhtiöön", totesi SAS:n viestintäjohtaja Karin Nyman. Koko SAS:n lentäjiä Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa edustava lentäjäliitto SPG (SAS Pilot Group) oli antanut ennakkoilmoituksen lakosta jo 2. huhtikuuta. SPG antaman lakkovaroituksen myötä lakko käynnistyi vasta pääsiäisliikenteen jälkeen 26. huhtikuuta kello 00.00. Näin matkustajat eivät joutuneet kärsimään neuvotteluiden kariutumisesta vilkkaana lomasesonkina. Syynä lakkovaroitukseen oli neuvotteluiden kariutuminen myös Tanskassa edellisenä päivänä eli 1.4. Neuvotteluyhteys oli katkennut Ruotsissa ja Norjassa jo aiemmin. Se tarkoitti eri maissa siirtymistä kansalliseen sovittelumenettelyyn. Näin SAS välttyy neuvottelemasta koko lentäjäpopulaation kanssa ja pyrkii saamaan eri liittojen välille erilaisia työehtosopimuksia. Jo ennen neuvotteluiden alkua SAS oli valinnut yksipuolisesti olemassaolevien työehtosopimusten irtisanomisen. Ne koskettivat mm. yhteistyötä, urakehitystä ja lentäjien keskinäistä senioriteettijärjestelmää. SPG:n mukaan on kummallista miten nyt irtisanotut sopimukset eivät mahdollistaisi SAS:n menestymistä, kun ne ovat olleet voimassa olemassa jo usean sopimuksen ajan. Lentäjien osalta tärkeimmät kysymykset neuvotteluissa liittyivät työtuntien ennustettavuuteen sekä markkinapohjaiseen palkkaan. "SAS haluaa rajoittaa lentäjien yhtenäisyyttä. Meidän vaatimuksemme on, että sopimuksiamme kunnioitetaan. SAS teki 1,7 miljardin tuloksen vuonna 2017 ja 2,1 miljardin tuloksen vuonna 2018. Ei siis ole syytä väittää, että sopimukset estäisivät menestyksen", sanoi lentäjäliitto SPF:n puheenjohtaja Wilhelm Tersmeden. Lentäjäliiton mukaan työn ja vapaa-ajan suhde on tärkeä saada tasapainoon, joka on myös yksi pääkohta neuvotteluissa. Suurella osalla lentäjistä ei ole mitään mahdollisuutta määritellä milloin ja kuinka pitkään heidän pitää olla työnantajan käytettävissä. Lentäjillä on tieto työvuoroista kuukaudeksi etukäteen ja heillä on vain yksi vapaa viikonloppu kuukaudessa. Pahimmillaan lentäjät saattavat joutua työskentelemään jopa seitsemän viikonloppua putkeen. Tilanne on liiton mukaan kestämätön elämänsuunnittelun kanssa. Liitto on vaatinut parempaa ennustettavuutta työvuorolistoihin mutta se ei saa SAS:lta vastakaikua. SAS on lähtenyt mediaan jo neuvotteluiden aikana myös suurten palkkavaatimusten kummastelijana. Lentäjäliitto toteaa pyytäneensä SAS:lta markkinapohjaista palkkaa. Lentäjät ovat useiden vuosien aikana tehneet työtä SAS:n menestyksen eteen. "Aiemmin SAS halusi verrata lentäjiä toisiin lentoyhtiöihin. Kun palkat ja työaikajärjestelyt ovat nyt huonompia verrattuna muihin yhtiöihin SAS ei enää halua keskustella palkka-asioista", kummastelee Tersmeden yhtiön toimintakulttuuria. "Haluamme olla mukana luomassa SAS:lle arvonnousua kuten lentäjät tekevät myös muissa lentoyhtiöissä. SAS ei tästä halua keskustella vaan pyrkii saattamaan lentäjiä huonoon valoon mediassa ja muiden työntekijäryhmien osalta", harmittelee Tersmeden. Lentäjäliitto SAS Pilot Group (SPG) edustaa Tanskan lentäjäliitto DPF:n, Norjan lentäjäliitto NSF:n ja Ruotsin lentäjäliittojen SNF:n ja SPF:n lentäjiä. Yhdistyksen piiriin kuuluu 95 prosenttia Tanskan, Norjan ja Ruotsin lentäjistä. Jäseniä on kaikkiaan 1409. Päivitetty 08.20: Tarkennettu tietoja neuvottelutilanteesta.
|
|||