SAS:n lentäjälakko ohi - operaatiot palaavat normaaleiksi ensitilassa

LN-RRJ_170418SAS kertoo päässeensä sopimukseen yhtiön lentäjiä kolmessa maassa edustaneen SPG:n (SAS Pilot Group) kanssa. Sopu syntyi myöhään illalla 2. toukokuuta. Lentoaikataulut pyritään normalisoimaan mahdollisimman pian.

SAS:n liikenne normalisoituu pikkuhiljaa. Lentojen odotetaan kulkevan normaalisti muutaman päivän kuluessa. Miehistöt ja lentokoneet on saatava ensin oikeisiin paikkoihin. Lakon aikana SAS:n lennoista on pääosin lennetty vain muille ulkoistettuja reittejä. Käytännössä noin 70 lennoista oli peruttu. Suomesta reittejä Tukholmaan on lennetty lakon aikana, kun SAS:n väreissä olevia koneita ovat lentäneet Flybe ja Cityjet.

Yhtiön lentäjät aloittivat toistaiseksi voimassa olevan lakon 26. huhtikuuta. Sen aikana peruttiin yli 4000 lentoa ja vaikutukset koskettivat yli 300 000 matkustajaa. Taloudellisten vaikutusten SAS:lle arvioidaan olevan lakkopäivää kohden noin 8-10 miljoonaa euroa. Sovun syntymisestä SAS tiedotti myöhään illalla 2. toukokuuta.

Kiistassa oli kyse työehdoista. Lentäjäliitto halusi parannuksia mm. työn ja vapaa-ajan suhteeseen. Pahimmillaan lentäjillä saattoi olla töitä seitsemänä viikonloppuna peräkkäin. Myös vapaapäivien ennustettavuutta haluttiin parantaa. Yhtiössä tehdyt säästösopimukset olivat myös pudottaneet lentäjät pois markkinatilanteen mukaisesti palkkatasosta. Myös wetlease-operaatioiden kasvu on ollut huolestuttava kehityssuunta.

Osapuolet jatkoivat neuvotteluita 1. toukokuuta. Sovittelu kesti yli 30 tuntia, jonka päätteeksi osapuolet julkistivat sovun, joka takaisi kolmen vuoden työrauhan.

"Viimeiset 24 tuntia ovat olleet vaativia mutta olemme saavuttaneet neuvottelutuloksen ja lakko päättyy. Vaikea neuvotteluprosessi on ollut käynnissä 11. maaliskuuta lähtien. Valitettavasti sovittelu päättyi lakkoon, jota yritettiin viimeisin asti välttää", totesi Ruotsin lentäjäliitto SPF:n puheenjohtaja Wilhelm Tersmeden.

Uusi sopimus tuo lentäjille 3,5 prosentin palkankorotuksen vuonna 2019 ja 3 prosentin korotuksen vuonna 2020 sekä 4 prosentin korotuksen vuonna 2020.

Palkkatason noston ohella muita tärkeitä asioita neuvotteluissa ovat olleet työntekijöiden työpaikkojen säilyminen sekä ennustettavuus työtuntien ja työaikojen osalta. Näissäkin päästiin lentäjäliiton mukaan eteenpäin. Työpaikkojen säilyminen on turvattu ja työehtosopimukseen on kirjattu aiempia yhteistyösopimuksia. Uuden sopimuksen myötä myös työn ennustettavuus paranee. Käytännössä siis SAS:n aiemmin yksipuolisesti irtisanomat yhteistyö- ja urapolkusopimukset on solmittu uudelleen.

Yhtiön lentäjät joutuivat markkinatilanteeseen nähden palkkakuoppaan vuonna 2012. Tuolloin tehtiin mittava säästösopimus, joka vaikutti palkkoihin sekä eläkkeisiin niitä alentavasti. Tuolloin SAS oli lähellä konkurssia.

Lentäjät kävivät neuvotteluja yhtenä rintamana ja mukana oli kolmen maan kaikki neljä lentäjäliittoa. SPG edustaa Tanskan lentäjäliitto DPF:n, Norjan lentäjäliitto NSF:n ja Ruotsin lentäjäliittojen SNF:n ja SPF:n lentäjiä. Yhdistyksen piiriin kuuluu 95 prosenttia Tanskan, Norjan ja Ruotsin lentäjistä. Jäseniä on kaikkiaan 1409. 

"Yhtenäisyys on tärkeintä tulosten saavuttamiseksi neuvotteluissa erityisesti, kun  on kyse rajat ylittävästä toiminnasta", kommentoi Ruotsin lentäjäyhdistyksen Wilhelm Tersmeden.

"Massiivinen tuki kolmen eri maan lentäjäyhdistykseltä oli korvaamaton tuki neuvotteluissa, sovittelussa sekä lakon aikana. Olemme kiitollisia tuesta, jota kollegat, muut työtoverit sekä liitot ja matkustajat ovat osoittaneet", kommentoi neljää lentäjäliittoa edustava SPG.

"Olemme saaneet sovittua kohdista, jotka ovat olleet meille kaikista tärkeimpiä ja voimme suositella jäsenliitoillemme sopimuksen hyväksymistä", päätti SPG lausuntonsa.

Lue myös: