Seuraava lakko uhkaa Lufthansaa tiistaina

Lufthansa_at_gateLufthansan matkustamohenkilökuntaa edustava UFO uhkaa seuraavalla lakkoaallolla tiistaina, kertoo yhtiö internetsivuillaan. Perjantaina Frankfurtissa järjestetyn ensimmäisen kahdeksan tunnin työtaistelutoimen takia peruttiin yli 200 lentoa ja jälkivaikutukset heijastuivat myös yhtiön viikonlopun liikenteeseen.

Tällä kertaa UFO-ammattiyhdistys ei ole ilmoittanut lakon tarkempaa kohdetta, mutta se lupaa kertoa asiasta tarkemmin ainakin kuusi tuntia aiemmin. UFO uskoo, että seuraavan työtaistelutoimen vaikutukset ovat laajempia kuin perjantaisen.

Lakosta odotetaankin nyt pidempää kuin perjantain kahdeksan tuntia kestänyttä työnseisausta. Lisäksi se vaikuttanee liikenteeseen useammilla lentoasemilla.

 

Lufthansan lakkoseurantasivu