SK: Porin lennot uhattuna verokiistan ja lentoyhtiön irtisanoutumisen takia - lennot peruttu

EFPO_terminaali_1Porin ja Helsingin väliset lennot vaikuttavat olevan uhattuina, kun Verohallinto hakee Porissa lentoliikennepalveluja tuottavaa ja välittävää Air 100 Oy:tä konkurssiin. Lisäksi lentoja operoivan virolaisen Airest olisi irtisanonut sopimuksen. Asiasta kertoi Satakunnan Kansa.

Virolaisen Airest AS:n kerrotaan irtisanoneen lentosopimuksensa tiistaina ja lennot jäivät lentämättä jo keskiviikkona 4. lokakuuta.

Air100 kertoo sivuillaan että neuvottelut lentojen jatkamiseksi Porin kaupungin kanssa ovat epäonnistuneet ratkaisun löytymisessä. Kysyntä lentoja kohtaan on myös ollut vähäistä. Operaatiot Pori-Helsinki-Pori reitillä keskeytettiin 4. lokakuuta.

Air100 kertoo lausunnossaan olevan valmis jatkamaan tomintaa ja palvelemaan Porin asukkaita mikäli kaupunki näin haluaa.

Satakunnan Kansan tietojen mukaan Verohallinto hakisi Porissa lentoliikennepalveluja tuottavaa ja välittävää Air 100 Oy:tä konkurssiin. Tilinpäätöstietojen mukaan Air 100 Oy olisi tehnyt viime vuosina tappiota jopa 2,4 miljoonaa euroa.

Yhtiön toimitusjohtaja Ville Majasaari kertoo Satakunnan Kansalle, että lennot todennäköisesti jatkuvat ja että verokiistasta on tehty oikaisuvaatimus. Todelliseksi summaksi Majasaari mainitsee 20 000 euroa.

Air100 on tuottanut lentoliikennepalveluja Porin ja Helsingin välille vuodesta 2012 lähtien. Edellisen kerran lennot lopetettiin kannattamattomana kesällä 2014.

Satakunnan Kansa: Verottaja hakee Air 100 -lentoyhtiötä konkurssiin – ”todennäköisesti toiminta jatkuu”

Satakunnan Kansa: Uusi tyrmäys: Lentoyhtiö Airest irtisanoo sopimuksensa Porin kanssa

Lue myös: