Suomen Ilmailuliiton vuoden 2014 päälentonäytös TourDeSky järjestetään 9.-10. elokuuta Oulun lentoasemalla. Samanlaista ylenpalttista konemäärää kuin kentän edellisessä 1997 ennätyssuuressa näytöksessä ei ole luvassa, mutta tarjolla on nykykriteerein huippuluokan ilmailutapahtuma. Lähes kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen päälentonäytös palaa siis Ouluun. Vastuullisena kaupallisena järjestäjänä toimii tapahtumajohtaja Kimmo Piispanen. TourDeSkyn lento-osuuksista vastaa näytösjohtajana jälleen Perttu Karivalo, jonka pitkä ura alalla sai vauhtia nimenomaan vuoden 1997 Oulu International Airshow'n nappiin osuneista vierailijahankinnoista. Suomen Ilmailuliiton päälentonäytöstä kierrätetään maamme lentopaikkoilla ja sitä anotaan SIL:n hallitukselta. Tällä vuosikymmenellä näytös on järjestetty Lappeenrannassa 2013, Jämillä 2012, Turussa 2011 ja Tampereella 2010. Pohjois-Suomessa päälentonäytöksiä ei 2000-luvulla ole ollut. Viimeksi sellainen järjestettiin nimellä Artic Air Show Rovaniemellä vuonna 1998. Näyttävän lento-ohjelman lisäksi päälentonäytös 2014 TourDeSkyn järjestäjät lupaavat tarjota kattavan maanäyttelyn sekä monipuolista oheisohjelmaa koko perheelle. Normaaliin tapaan näytöksen ohjelma ja vierailijalista tarkentuvat talven ja kevään mittaan, mutta nähtävillä on laajasti sekä sotilas- että siviili-ilmailua. Ilmailuliiton päälentonäytöksiin ovat perinteisesti osallistuneet Ilmavoimat, Maavoimien ilmailun helikopterit ja Rajavartiolaitoksen Vartiolentolaivue sekä ulkomaiset vieraat. Taivaalla kieppuvat myös taitolennon kärkinimet ja museokoneet. Samaten harrasteilmailun lajit ovat näkyvästi mukana tapahtumassa. Yritysliput ja VIP-palvelupaketit tulevat myyntiin alkusyksystä. Suurelle yleisölle lipunmyynti käynnistyy viimeistään joulukuussa 2013. Kuten viime vuosien päälentonäytöksissä, myös Oulussa lienee odotettavissa konekuvaajille ja spottereille suunnattu oma pääsylippukategoria. Aiemmissa tapahtumissa se on tarjonnut mahdollisuudet kuvata parhailta paikoilta ja lentonäytöksen normaaleja aukioloaikoja laajemmin. Tapahtuman yhteistyö- sekä mainoskumppaneista neuvotellaan parhaillaan. Vuoden 1997 Oulun näytös jäänee suurimmaksi koskaan Ilmailun harrastajat muistelevat usein vuoden 1997 Oulu International Airshowta, joka 7.-8. kesäkuuta keräsi lähes 40 000 katsojaa Oulunsalon lentokentälle. Mukana oli ennätysmäärä ulkomaisia vieraita, kaikkiaan satakunta konetta. Vuoden 1997 päälentonäytös oli ainutlaatuinen, sillä sen jälkeen ei Suomessa ole järjestetty vastaavan kokoista lentonäytöstä - eikä varmasti tulla koskaan järjestämäänkään. Paikalla oli sotilaskoneita Kanadasta, Italiasta, Espanjasta, Venäjältä, Tanskasta, Ruotsista, Norjasta, Saksasta, Hollannista, Tsekeistä, Latviasta, Britanniasta ja USA:sta. Suomen Ilmavoimien uusi McDonnell Douglas F/A-18 Hornet -hävittäjä nähtiin toista kertaa päälentonäytöksessä. Samalla sen edeltäjä MiG-21BIS esiintyi viimeistä kertaa pohjoissuomalaiselle yleisölle ennen käytöstä poistumistaan. Oulun näytös olikin viimeisiä, jossa Hornet, Draken ja MiG-21BIS esiintyivät yhdessä. Myös Ilmavoimien Midnight Hawks -taitolento-osasto suoritti ensiesiintymisensä 1997 päälentonäytöksessä. Venäjän ilmavoimien MiG-29-hävittäjillä lentävä taitolento-osasto Strizhi käytti näytöksessään soihtuja ja onnistui aiheuttamaan maastopalon, joka onneksi tukahdutettiin ripeästi. Mukana oli myös P-51 Mustang -potkurihävittäjä ja USAF:n F-15E Strike Eagle. Laskuvarjoharrastajia hemmotteli Ruotsin Flygvapnetin C-130 Hercules (Tp 84), joka näytösosanottonsa ohella toimi hyppytapahtuman hissinä (otsikkokuva). Lännen kylmän sodan perushävittäjä, Vietnamin sotahistoriastakin tuttu McDonnell Douglas F-4 Phantom II teki ensiesiintymisensä Suomessa Oulussa. Sekä Saksan että Espanjan ilmavoimien F-4-hävittäjät osallistuivat näytökseen. Viimeiset Phantomit poistettiin käytöstä Euroopassa 30. kesäkuuta 2013, kun Saksan ilmavoimat siirsivät koneensa eläkkeelle. Vastaavia sotilaskonemääriä kuin Oulussa 1997 ei enää koskaan saada Suomeen näinä säästöbudjettien aikoina. Esimerkiksi Yhdysvaltojen USAF ja US NAVY peruuttivat kuluvana vuonna budjettileikkausten takia kaikki lentonäytösosallistumisensa niin kotimaassa kuin ulkomailla. Silti ei ole syytä huoleen: tämän vuotisen Lappeenrannan päälentonäytöksen perusteella Ouluunkin on odottettavissa näyttävä kattaus lentävää kalustoa kaikilta ilmailun eri sektoreilta. Lentoaseman normaali matkustajaliikenne tarjoaa myös nähtävää etäisyydeltä, jolle suuri yleisö ei normaalisti pääse.
TourDeSky Facebookissa Retrokuvagalleria Oulun aiemmista lentonäytöksistä: Kaleva Lue myös Lentoposti.fi -jutut vuoden 2013 päälentonäytöksestä:
|
|||