Vuonna 2012 aloitetun Suomen Ilmailumuseon Lentoon 2015 -hankkeen ja sittemmin SIM2020 (Suomen Ilmailumuseo 2020) -hankkeen on ollut määrä jo pitkään ratkoa nykyistä tilaongelmaa. Nykyinen museorakennus on jo vanha ja se on jäämässä lentoasema-alueen kehityksen uudisrakennusten jalkoihin. Uutta sijaintia Ilmailumuseolle siis on etsitty todenteolla ja hankkeen nimeksi on vaihtunut Uusi Ilmailumuseo. Vaihtoehtoisia sijainteja on kartoitettu yhdessä kaikkiaan 17 eri toimijan kanssa. Mukana on kaupunkeja, kuntia ja kiinteistönomistajia laajalti koko Suomesta melko pohjoiseen saakka.
Jatkosopimus on positiivinen uutinen ilmailumuseolle, mutta lisää samalla merkittävästi sen kustannuksia. Vuokra nimittäin nousee markkinahintaiseksi. Vuokrankorotus johtaneekin väistämättä entistä suurempaan tukimäärärahojen hakemiseen. Tuore käänne Uusi Ilmailumuseo -hankkeessa on Vantaan kaupungin aktiivinen kiinnostus museota kohtaan. Vantaa on lentokenttäkaupunki, jonka kehitykseen Helsinki-Vantaan lentoasema on vaikuttanut jo useiden vuosikymmenten ajan. Museo halutaan ilmeisesti pitää kaupungissa, joka näkee sen varmasti merkittävänä ja kehittyvänä matkailukohteena.
Nyt syksyn 2019 aikana Ilmailmuseo ja Vantaan kaupunki selvittävät yhteistyössä vaihtoehtoisia paikkoja uudelle museokeskukselle kaupungin alueelta. Esillä on ollut muutamia vaihtoehtoja ja niitä on jo osin tarkasteltukin. Mahdollisesti alkuvuodesta 2020 tiedetään jo minne Uusi Ilmailumuseo voisi syntyä. Nykyinen sijainti Karhumäentiellä on helposti saavutettavissa kehärataa pitkin. Saavutettavuus on yksi tärkeä osa uudenkin ilmailumuseon tarpeita. Vantaa kehittyy ja kaupungistuu eli liikenneyhteydet kehittyvät varmasti vuoteen 2028 mennessä nykyisestä. Se puolestaan antaa enemmän vaihtoehtoja uuden ilmailumuseon paikaksi.
Edellämainittu valtionrahoitus oli kuitenkin sidottu silloin käynnissä olleeseen hankkeeseen, jossa Suomen Ilmailumuseo olisi muuttanut Helsinki-Vantaan lentoasemalle Finnairin entisen rahtiterminaalin tiloihin aivan kiitoteiden äärelle. Uutta hanketta varten rahoitus on haettava kokonaan uudelleen. Kiinnostus ilmailumuseota kohtaan on siis ollut voimakasta myös muualla Suomessa. Museo onkin viestinyt muille apuaan tarjonneille hankkeesta Vantaan kaupungin kanssa. Osa on edelleen kiinnostunut saamaan alueelleen ilmailumuseon toisen merkittävän hankkeen eli kansallisen kokoelmakeskuksen.
Sen osalta aikaperspektiivi on pidempi. Ilmailumuseon tavoitteena on kansallisen ilmailuhistorian säilyttäminen. Useita harvinaisia ilma-aluksia on sijoitettuna eri puolille maata halleihin ja varastoihin joiden elinkaari alkaa olla tiensä päässä. Tämäkin hanke tarvitsee rahoitusta, jotta ilmailutieto voidaan säilyttää myös tuleville sukupolville. Lue myös:
|
|||