Suomen kauttakulkua on yritetty hyödyntää luvattomaan maahantuloon

Rajavartiolaitos on viimeisen kuuden kuukauden aikana havainnut Helsinki-Vantaan lentoasemalla jo useita tapauksia, joissa Suomen kauttakulkua on yritetty hyödyntää luvattomaan maahantuloon.

Tyypillisessä tapauksessa henkilö on ostanut matkalipun esimerkiksi reitille Bangkok–Helsinki–Pietari, minkä perusteella hän kävisi Suomessa vain vaihtomatkustajana ylittämättä missään vaiheessa Suomen rajaa. Venäjälle viisumivapaana Thaimaan kansalainen on päässyt lennolle ongelmitta käyttäen omaa, aitoa passiaan. Lennon aikana tai sen jälkeen matkustaja on ottanut käyttöönsä väärennetyn passin tai toisen henkilön passin ja yrittänyt läpäistä Suomen rajatarkastuksen kyseistä passia käyttäen. Tämän jälkeen liikkuminen Schengen-alueella olisi tapahtunut ilman rajatarkastuksia. Tarkastuksissa on saatu viitteitä siitä, että matkojen tarkoituksena on ollut seksuaalipalvelujen myyminen Euroopassa.

Paljastuneista tapauksista viimeisin jäi kiinni Helsingin rajatarkastusosaston tarkastuksessa 13.4.2011. Henkilö saapui Bangkokista ja esitti rajatarkastuksessa väärennetyn Ranskan passin. Lisäksi matkustajan hallusta löytyi niin ikään väärennetty Ranskan henkilökortti sekä aidot Thaimaan passi ja henkilökortti. Rajavartiolaitos suoritti asiassa esitutkinnan ja Maahanmuuttovirasto määräsi henkilön käännytettäväksi Thaimaahan sekä määräsi henkilölle samalla viiden vuoden maahantulokiellon Schengen-alueelle.