Suomi jatkaa maahantulon rajoituksia 30. huhtikuuta saakka

IMG-20200909-WA0011Valtioneuvosto päätti 31. maaliskuuta, että maahantulon rajoituksia jatketaan 30.4.2021 saakka. Koronapandemia jatkuu edelleen, eikä riittäviä toimenpiteitä rajoitusten korvaamiseksi ole vielä käytössä. Virusmuunnosten leviämisen ehkäisemiseksi sisärajavalvontaa ja ulkorajaliikenteen rajoituksia jatketaan. Edelliseen eli 11.3. tehtyihin päätöksiin ei tehdä sisällöllisiä muutoksia. Muutokset tulevat voimaan 1.4.

Sisä- ja ulkorajarajoitusten lisäksi jatketaan myös tiettyjen rajanylityspaikkojen aukioloaikojen rajoituksia Lapissa länsirajalla sekä Suomen itärajalla. Henkilöliikenteelle avoinna olevilla rajanylityspaikoilla sallittuja maahantuloperusteita ovat Suomessa tai muussa EU- tai Schengen-valtiossa asuvien paluu ja muu välttämätön syy.

Suomi jatkaa myös naapuriavun antamista Virolle. Suomenlahden merivartiosto on nykyisen toimintamallin mukaisesti informoinut matkustajia Tallinnan satamassa maahantulon edellytyksistä syyskuusta 2020 alkaen.

Tavoitteena on, että matkustajia ei jouduttaisi käännyttämään Suomen rajalla. Esimerkiksi loma tai muu kuin huoltovarmuuden tai yhteiskunnan toimivuuden kannalta välttämättömäksi katsottu työ ei oikeuta maahantuloon, vaikka matkustajalta löytyisi negatiivinen koronatestitodistus.


Suomi rajoittaa maahantuloa kaikista muista Schengen-maista paitsi Islannista

Sisärajaliikenteellä tarkoitetaan Suomen ja muiden Schengen-alueeseen kuuluvien maiden välistä liikennettä. Suomi jatkaa maahantulon rajoittamista kaikista muista Schengen-maista paitsi Islannista. Schengen-maita ovat EU:n jäsenmaista Alankomaat, Belgia, Espanja, Italia, Itävalta, Kreikka, Latvia, Liettua, Luxemburg, Malta, Portugali, Puola, Ranska, Ruotsi, Saksa, Slovakia, Slovenia, Suomi, Tanska, Tšekki, Unkari ja Viro se kä EU:n ulkopuolisista maista Islanti, Liechtenstein, Norja ja Sveitsi.


Ulkorajaliikenteen rajoitukset jatkuvat ennallaan

Ulkorajaliikenteellä tarkoitetaan Suomen ja Schengen-alueeseen kuulumattomien kolmansien maiden välistä liikennettä. Maahantulon rajoitukset on jo aiemmin poistettu Vatikaanista Suomeen saapuvassa liikenteessä sekä Suomen ja Australian, Etelä-Korean, Singaporen, Ruandan, Thaimaan ja Uuden-Seelannin välisessä liikenteessä näiden maiden asukkaiden osalta. Maahantuloa ei rajoiteta maiden matalan koronailmaantuvuuden ja tautiriskin takia.

Muiden maiden osalta maahantulon rajoituksia jatketaan 30.4.2021 asti.

Risteilyalusten satamassakäynti on sallittua ilman matkustajien maissakäyntiä.


Hallitus suosittelee edelleen välttämään tarpeetonta matkustamista ulkomaille

Perustuslain mukaan Suomen kansalaisella ja Suomessa asuvalla on aina oikeus palata Suomeen, ja jokaisella on oikeus halutessaan lähteä Suomesta, ellei oikeutta ole lailla rajoitettu. Hallitus kuitenkin suosittelee edelleen välttämään tarpeetonta matkustamista ulkomaille paitsi maihin, joiden osalta on luovuttu maahantulon rajoituksista. Matkalle lähtijän pitää itse varmistaa kohdemaan senhetkiset maahantulo- ja karanteenimääräykset.