Tuoreen tutkimuksen mukaan Finavian yrityskuva kehittyi myönteisesti vuonna 2014. Yhtiön vahvuuksia ovat suomalaisten mielestä ammattitaitoinen henkilöstö, korkeatasoiset tuotteet ja palvelut, palveluvarmuus sekä vakaus. TNS Gallupin tekemän Yritysten maine ja vastuullisuus -tutkimuksen mukaan suomalaiset pitävät Finavian vahvuuksina vuoden 2013 tapaan ammattitaitoista henkilöstöä, korkeatasoisia tuotteita ja palveluita, toimitus- ja palveluvarmuutta sekä asiakaslähtöisyyttä. Maine vakaana yrityksenä kasvoi edellisvuodesta. "Olemme panostaneet viime vuosina palvelun laadun ja asiakastyytyväisyyden parantamiseen sekä Helsinki-Vantaalla että verkostolentoasemilla. Tämän seurauksena tyytyväisyys palveluitamme kohtaan on kasvanut, ja nyt työn tulos näkyy myös yrityskuvassa. Olemme iloisia siitä, että suomalaisten luottamus yhtiötä kohtaan on edelleen kasvussa", Finavian viestintäjohtaja Mikko Saariaho sanoo. Finavia oli tutkimuksessa mukana Palvelut-viiteryhmässä ja sijoittui viiteryhmässään merkittävästi keskitasoa paremmin. "Yrityskuvaamme vahvasti vaikuttavia taustatekijöitä ovat aktiivinen viestintä sekä tiivis yhteistyö sidosryhmiemme ja asiakkaidemme kanssa. Finavian, lentoyhtiöiden ja lentoasemalla toimivien yritysten yhteisenä tavoitteena on tarjota matkustajalle mahdollisimman miellyttävä matkustuskokemus. Ilman tiivistä yhteistyötä ja aktiivista keskustelua sujuvan matkustuspolun luominen on vaikeaa", Saariaho kertoo. Tutkimukseen vastasi yhteensä noin 10 000 suomalaista, joista noin 500 arvioi Finaviaa.
|
|||