Utin NBG-15-kopteriosasto harjoittelee Ruotsissa

utti_avoimet2Utin jääkärirykmentin Helikopteripataljoona osallistuu 6. - 9. lokakuuta Ruotsissa järjestettävään harjoitukseen, joka on osa helikopteriosaston kouluttautumista vuoden 2015 Euroopan unionin NBG-15 -taisteluosastovalmiuteen. Suomalaisen harjoitusosastoon kuuluu kaksi NH90-helikopteria ja viisitoista henkilöä.

Skånen maakunnassa järjestettävän harjoituksen tavoitteena on kehittää suomalaisen helikopteriosaston yhteistoimintakykyä muiden taisteluosastoon kuuluvien joukkojen kanssa. Harjoituksessa valmistellaan ja harjoitellaan menetelmiä ja tekniikoita ruotsalaisen helikopteriyksikön kanssa.

Suomi osallistuu EU:n taisteluosaston valmiusvuoroon vuonna 2015. Ruotsin johtamaan NBG15-osastoon (Nordic Battle Group 2015) kuuluvat lisäksi Norja, Irlanti, Viro, Latvia ja Liettua. Taisteluosaston valmiusvuoro kestää vuoden 2015 tammikuun ensimmäisestä päivästä kesäkuun 30. päivään saakka.

Suomesta valmiusvuoroon osallistuu osasto, johon kuuluu 51 sotilasta ja neljä NH Industries NH90 TTH -kuljetushelikopteria. Niistä kaksi on jatkuvassa käytössä.

Lisäksi valmiusvuoroon osallistuu Suomesta esikuntaupseereita, sotilaspoliiseja sekä huollon edustajia yhteensä hieman alle 70 henkilöä. Helikopteriosaston on tarkoitus tuottaa taisteluosaston käyttöön lääkintäevakuointikykyä.