Tuleva toimitusjohtaja Vanessa Hudson jatkaa nykyisissä tehtävissään ja nousee samalla Qantasin hallituksen jäseneksi. Toimitusjohtajan tehtävät hän aloittaa vuoden 2023 yhtiökokouksen jälkeen. Hudson on 103-vuotiaan Qantasin 13. toimitusjohtaja ja samalla yhtiön historian ensimäinen naistoimitusjohtaja.
Väistyvä toimitusjohtaja Alan Joyce on johtanut Qantasia marraskuusta 2008 lähtien ja vienyt yhtiön läpi erilaisista kriiseistä ja toteuttanut useita eri hankkeita. Toukokuussa 2019 Joyce lupautui jatkamaan tehtävässään vielä kolmen vuoden ajan ja viemään yhtiötä läpi koronaviruspandemian. Joycen saavutuksiin luetaan useita taloudellisia ennätystuloksia, joiden lisäksi hän on vienyt läpi lentokonehankintoja, lounge-investointeja, kehittänyt Jetstarin, innovoinut Perth-Lontoo -reitin sekä Project Sunrisen.
Irlantilainen Joyce aloitti työskentelyn lentoyhtiöissä vuonna 1988 Aer Lingusin palveluksessa käyden läpi useita eri tehtäviä mm. myynnissä, markkinoinnissa ja verkostosuunnittelussa. Vuonna 1996 Joyce siirtyi Ansett Australian palvelukseen ja vuonna 2000 Qantasille. Ennen Qantasin toimitusjohtajan tehtävää Joyce toimi Jetstar Airwaysin toimitusjohtajana vuodesta 2003 lähtien.
|
|||