Venäläiskoneiden epäillään loukanneen Suomen ilmatilaa

tu22m_forsvarsmaktenKahden venäläisen sotilasilma-aluksen epäillään loukanneen Suomen ilmatilaa tiistaina 11. kesäkuuta 2013 aamulla Suomenlahdella. Ilmavoimien Hornetit kävivät tunnistamassa koneet. Meren yllä lensi neljän koneen osasto, johon kuului kaksi Sukhoi Su-27 -hävittäjää ja kaksi Tupolev Tu-22M Backfire -pommikonetta (kuvassa).

Osaston koneista kaksi kävi Suomen ilmatilassa. Kokoonpano oli samantapainen kuin pitkänäperjantaina venäläisosaston lähestyessä Ruotsia. Tuolloin pommittajia oli samaten kaksi, mutta Su-27-koneita neljä.

Venäläiset sotilasilma-alukset käyttävät kapeaa kansainvälistä ilmatilaa lennoillaan Suomenlahdella. Sotilasilma-alus ei saa ilman erillistä lentolupaa operoida vieraan valtion ilmatilassa.

Venäläiset käyttävät kansainvälistä ilmatilaa hyväkseen operoidakseen huoltolentoja Liettuan ja Puolan välissä olevaan Kaliningradin tukikohtaansa. Välillä lennetään myös taistelukoneiden siirtolentoja.

Rajavartiolaitos tutkii tapahtunutta ja tiedottaa siitä tutkinnan valmistuttua. Vastaavia rajaloukkauksia sattuu aika ajoin noin 2-3 kertaa vuodessa.