Vinkat poistuvat Ilmavoimien palveluskäytöstä vuoteen 2019 mennessä

IMG_0220Ilmavoimat on käynnistänyt hankkeen Valmet L-70 Vinka -harjoituskoneiden korvaamiseksi. Konekaluston elinkaari on päättymässä vuoteen 2019 mennessä. Korvaavan järjestelmän tulisi olla käytössä osittain jo vuonna 2018.

Ilmavoimat kouluttaa kolmipaikkaisilla mäntämoottorisilla Vinka-alkeiskoulukoneillaan Tikkakosken Ilmasotakoulussa vuosittain noin 40 ohjaajaa varusmiespalvelun yhteydessä. He saavat 36 lentotunnin koulutuksen, joka sisältää tyyppi-, mittari-, osasto-, ja taitolentokoulutusta. Koulutuksen tärkein tehtävä on selvittää ohjaajien soveltuvuus puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen lentäjäkoulutukseen.

VN-tyyppitunnuksella varustettuja Vinkoja on ollut Ilmavoimien käytössä 30 kappaletta, ja 28 niistä on tällä hetkellä palveluskäytössä. Koneita on modifioitu vuosien varrella ja vuonna 2002 niihin asennettiin Garmin 430 -avioniikkajärjestelmä. Vinka-kaluston laskennallinen lentotuntihinta on noin 650 euroa.

 Kolme vaihtoehtoista hankintalinjaa

IMG_0273Ilmavoimien tarkastelussa on parhaillaan kolme päälinjaa, joiden osalta päätös tehdään vuoden 2014 puolivälissä. Päätös korvaavan lentokaluston tai koulutusjärjestelmän hankinnasta tehdään 2015-2016.

Ilmavoimien vaihtoehtoina on oma kansallinen puolustusvoimien sisäinen hanke tai kansallinen yhteinen sotilas- ja siviilihanke. Kolmantena vaihtoehtona on Pohjoismainen yhteistyöhanke Ruotsin kanssa peruslentokoulutuksen osalta.

Vinkan prototyyppi LEKO-70 teki ensilennon jo vuonna 1975. Ensimmäinen sarjavalmisteinen Vinka teki ensilentonsa joulukuussa 1979 ja Ilmavoimien käyttöön se tuli Kauhavan Ilmasotakouluun vuonna 1980. Lokakuun lopussa Ilmavoimien palveluskäytöstä poistettiin Valmet L-90 TP Redigot, jotka olivat Vinkan jatkokehitelmiä.

Lue myös: