Wing käynnisti jälleen pakettikuljetukset Vuosaaressa - käytössä Suomen olosuhteisiin paranneltu drone

wing_drone1Wing on jatkanut kesäkuussa 2020 noin vuosi sitten Vuosaaressa aloittamiaan pakettikuljetuksia. Nyt käytössä on jatkokehitelty drone, jonka on määrä olla vähemmän altis Suomen sääolosuhteille. Yhtiön operaatioita varten Helsingin Vuosaaren ylle on tehty noin vuoden mittainen ilmatilavaraus.

Wing käynnisti drone-operaationsa Vuosaaressa kesäkuussa 2019 rajatulle asiakasryhmälle kuljettaen erilaisia ruokatuotteita. Nyt Wingin tarkoituksena laajentaa asiakaskuntaa jo tulevien kuukausien aikana. Toiminta on käynnistetty uudelleen kesäkuun lopussa.
 
wing_drone_sideToiminta käynnistetään rauhallisesti, mutta jo lähikuukausina suunnitellaan avattavaksi jopa satoja uusia toimituspisteitä Vuosaaren alueelle talojen ja taloyhtiöiden pihoille. Wingin palvelun kautta asiakas voi tilata ravintola Cafe Monamin sekä Alepan tuotteita.
 
Viikonloppuisin perjantaista sunnuntaihin voi taivaalle katsoessaan tehdä havainnon Wingin uudistetusta dronesta. Nykyisen dronen prototyyppi on kehitetty vuonna 2015, jonka jälkeen sillä on lennetty yli 100 000 kertaa ja tehty tuhansia toimituksia asiakkaille. Sitä on paranneltu erityisesti säänkestoltaan Suomen haastaviin olosuhteisiin. Wing lupaa lentojen jatkuvan sateesta ja pakkasesta huolimatta.

wing_drone_topWingin käyttämän dronen pituus on 1,3 metriä ja siipien kärkiväli on noin metrin verran. Painoa dronella on vain noin viisi kiloa. Parhaimmillaan tämä kiinteäsiipinen ja kahden potkurin voimin etenevä drone saavuttaa jopa 110 km/h nopeuden. Tyypillinen lentoaika on noin viisi minuuttia ja maksimi toimintamatka on noin 10 kilometriä.
 
Drone voi lisäksi leijua kahdentoista leijuntaroottorin avulla. Ne mahdollistavat pakettien noutamisen ja jättämisen tarkasti. Roottoreiden suuri määrä takaa myös toiminnan turvallisen keskeyttämisen vikatilanteissa.
 
Pakettia kuljettava drone ei laskeudu kohteisiin vaan jää lentojen päätteeksi leijumaan noin seitsemän metrin korkeuteen ja laskee paketin narun päässä määränpäähän.

wing_drone_utm Drone tekee automaattisia tarkastuksia järjestelmilleen, jotta toiminta on mahdollisimman turvallista. Wingin lento-operaattorit seuraavat toimintaa ja säätilaa. Käytössä on myös UTM-järjestelmä (Unmanned Traffic Management), joka mahdollistaa usean dronen turvallisen käytön samassa ilmatilassa. Wingin operaatiot ovat BVLOS-toimintaa (Beyond Visual Line- of- Sight) eli drone lentää suoran näköyhteyden ulkopuolella.
 
Wing_EFD611Ympäristöä kuunnellaan tarkasti eikä turhaa häiriötä haluta aiheuttaa. Wing on esimerkiksi muuttanut dronen potkurin muotoa, joka on madaltanut sen aiheuttamaa äänenpainoa ja taajuutta.
 
Droneilla tehtäviä pakettikuljetuksia varten on tehty jo huhtikuussa 2020 ilmatilavaraus Vuosaaren ylle. Kyseinen maan pinnasta 500 jalan eli noin 150 metrin korkeuteen ulottuva tilapäinen vaara-alue EFD611 aktivoidaan erikseen ennen lentotoimintaa. Alue on varattu Wingin käyttöön aina 21. huhtikuuta 2021 saakka.
 
Vuonna 2012 toimintansa aloittanut Wing lentää vastaavia pakettikuljetusoperaatioita Vuosaaren lisäksi Yhdysvalloissa Virginiassa, jossa kuljetetaan mm. lääkkeitä ja kahdessa kaupungissa Australiassa, jossa kuljetetaan mm. kahvia ja jäätelöä. Suomeen Wingin houkutteli viranomaisten positiivinen suhtautuminen toimintaan sekä haastavat sääolosuhteet.