AirBaltic lopettaa kaikki lennot 17.3. kuukauden ajaksi viranomaismääräysten takia

CS300_lasku(päivittynyt klo 16.30) Euroopassa on otettu käyttöön merkittävä määrä viranomaisrajoituksia, jotka vähentävät lentoliikennettä entisestään. Latvialainen airBaltic keskeyttää maan viranomaisten määräyksien seurauksena lentonsa väliaikaisesti 17. maaliskuuta - 14. huhtikuuta 2020. Keskeytys koskee myös yhtiön lentoja Virossa ja Liettuassa.

AirBaltic on pyrkinyt toteuttamaan kannattavaan kasvuun tähtäävää Destination 2025 -liiketoimintasuunnitelmaansa. Maaliskuun alusta lähtien yhtiö on kuitenkin joutunut leikkaamaan kapasiteettiaan useaan kertaan koronaviruksen leviämisen seurauksena.

"Enää ei ole mahdollisuutta jatkaa lentoja normaalisti. Lentoja perutaan ja koneet jäävät maahan. Muutokset näkyvät varauskirjoissa terävänä ja odottamattomana muutoksena", sanoi airBalticin toimitusjohtaja Martin Gauss 11. maaliskuuta.

Perjantaina 13. maaliskuuta airBaltic teki jälleen lisävähennyksiä kapasiteettiinsa leikaten koko liikenteensä lähes puoleen.

AirBaltic on lomauttanut toistaiseksi 400 työntekijäänsä ja perunut yli 2000 lentoa toukokuun loppuun mennessä. AirBaltic on keskellä kaupallista kriisiä ja se kertoo käytössä olleen jo 28. helmikuuta lähtien yhtiön kriisisuunnitelma. Kyseinen C19AG-ryhmä arvioi tilannetta jatkuvasti ja tekee vaadittavia toimenpiteitä.

Nyt kaikki lento-operaatiot siis keskeytetään kuukaudeksi 17.3.-14.4. väliseksi ajaksi. Sen seurauksena airBaltic on jatkanut keskusteluja henkilökuntansa kanssa ja luvassa on lisävähennyksiä.

Vuonna 2019 airBaltic kuljetti reilut viisi miljoonaa matkustajaa. Yhtiön laivastossa on 38 lentokonetta, joista 22 on Airbus A220-300, neljä Boeing 737- ja 12 Bombardier Q400NG -koneita.

Kotiutuslentoja vielä 16.3. ja ehkä myöhemminkin

AirBaltic ilmoitti sunnuntain aikana lentävänsä maanantaina 16.3. vielä oheiset lennot ennen kuin se keskeyttää käytännössä kaikki operaationsa. Yhtiön verkkosivuilla on kuitenkin täytettävissä oleva lomake, jolla voi ilmoittaa tarpeensa kotiutuslennoista takaisin Latviaan myös 17.3. jälkeen.

  • Riika-Lontoo 14:10 ja Lontoo-Riika 15:50;
  • Riika-Pariisi 08:05 ja Pariisi-Riika 10:40;
  • Riika-Moskova 07:45 ja Moskova - Riika 11:25;
  • Riika-Bryssel 14:50 ja Bryssel-Riika 17:10;
  • Riika-Dublin 08:00 ja Dublin-Riika 09:45;
  • Riika-Zürich 07:55 ja Zürich-Riika 10:10;
  • Riika-Düsseldorf 17:10 ja Düsseldorf-Riika 19:00;
  • Riika-Wien 17:35 Wien-Riika 19:20.

Päivittynyt 15.3.2020 kello 16.30: Lisätty tieto lisälennoista.

Lue myös: