Trent XWB -moottoreita on myyty jo 1 100 kappaletta. Sitä ajettiin testipenkissä ensimmäisen kerran kesäkuussa 2010. Tunteja on kertynyt jo 1500. Nyt alkanut koelentokampanja kestää 175 tuntia, jotka kerätään seitsemän kuukauden aikana. Rolls-Roycen uuden moottorin koelentosarja on lähes kolme kertaa pidempi kuin aiempien moottoreiden vastaavat lentosarjat. Finnair tilasi vuonna 2005 yhdeksän Airbus A350 -konetta. Lisäksi on tehtii neljä optiota eli tilausvarausta. Sopimuksen mukaan ensimmäiset koneet piti toimittaa yhtiölle jo vuodesta 2011 alkaen. Alunperin A330-koneen jatkokehitelmänä syntynyt A350 ei kuitenkaan tyydyttänyt markkinoita ja valmistaja muokkasi siitä merkittävästi erilaisemman XWB-version (Extra Wide Body). Aluksi perinteistä rakennetta olleen koneen runko perustuu nyt komposiittimateriaalista valmistettujen paneelien käyttöön. Uudelleensuunnittelu viivästytti tuotannon aloittamista useilla vuosilla ja siten myös toimituksia Finnairille. Tämän hetkisen tiedon perusteella asiakkaat saavat A350-koneita aikaisintaan vuoden 2014 puolessa välissä. Finnair ei halunnut ensimmäisiä tuotantolinjalta tulevia koneita, koska niissä on usein erilaisia "lastentauteja". Vuonna 2005 tilatut ja väliaikaisratkaisuksi ennen A350:n tuloa tarkoitetut A340-koneet lentävät edelleen Finnairin laivastossa. Aasian liikenteen kasvaessa niiden rinnalle on jouduttu hankkimaan myös A330-kalustoa.
Uusi R-R Trent XWB-moottori erottuu ensilennosta otetussa kuvassa sinisenä (klikkaa suuremmaksi). A380-koekone oli ilmassa yli viisi tuntia. Koelennolla moottoria käytettiin eri tehoasetuksilla ja sen toimivuutta arvioitiin hitaista nopeuksista aina Mach 0.9:ään 43 000 jalan korkeuteen saakka. Airbusin mukaan moottori toimi erinomaisesti ja se osoittautui myös polttoainehokkaaksi sekä hiljaiseksi.
|
|||