Boeing: US Navyn Hornet-ohjaajia vaivanneet happiongelmat ohi - koettu myös Suomessa

hnpari_ruska16_ilmavoimat_netBoeing kertoo F/A-18 Hornet (A/B/C/D) ja Super Hornet (E/F) sekä Growler (EA-18G) -koneita vaivanneen ohjaajien hapensaantiongelman väistyneen. Valmistaja teki laajoja tutkimuksia lentäjien raportoimista hypoksiaoireista. Varsinaista vikaa hävittäjästä ei löydetty. YLE:n mukaan vastaavia happivajeita on koettu myös Suomen Ilmavoimissa.

"Happikato ja hypoksiaongelmat ovat jääneet jo taakse", kommentoi Boeingin kansainvälisestä F/A-18 -ohjelmasta vastaava johtaja Steve Winkler Lentoposti.fi:lle keskiviikkona 29. maaliskuuta yhtiön St.Louisin tehtaalla.

Hypoksia tarkoittaa vähentynyttä hapensaantia, joka johtaa keskushermoston hapenpuutteeseen. Oireet ilmaantuvat vähitellen ja lähes huomaamatta. Niitä ovat mm. pääsärky, näkökentän hiipivä kaventuminen ja hyvänolon tuntu.

Jos oireita ei ajoissa havaita, hypoksia voi johtaa ohjaajan tajuttomuuteen ja mahdollisesti jopa onnettomuuteen. Ihmisten hapenpuutteen sietokyky kuitenkin vaihtelee.

YLE Savon mukaan vastaavia ongelmia on koettu myös Suomen Ilmavoimien Horneteissa.

"Tällaisia tapauksia on ollut meillä muutaman kerran vuodessa", myönsi lennoston komentaja, eversti Jari Mikkonen YLE:lle.

Myös Ilmavoimat on antanut hävittäjäohjaajille koulutusta tilanteisiin, jolloin ohjaamon paineistus pienenee ja happi alkaa loppua.

Lentoposti.fi:n St.Louisissa haastatteleman Boeingin koelentäjän mukaan yhtiö selvitti havaittuja ongelmia laajoilla testeillä ja koelennoilla.

Ongelmiin haettiin ratkaisua esimerkiksi niin, että moottorit käynnissä olevat Hornetit seisoivat peräkkäin, jolloin jälkimmäisen koneyksilön järjestelmät ja ohjaaja olivat suoraan edessä olevan koneen suihkuvirtauksen pakokaasujen altistamia.

HXtour_SHN_kuomu_aukiErilaisista kokeista huolimatta varsinaista pääsyytä useisiin raportoituihin ongelmiin ei Boeingin mukaan kuitenkaan ole löytynyt.

Yhdysvalloissa Hornet-kalustolla operoivan US Navyn ohjaajille on tapahtumien seurauksena annettu tarkennettua koulutusta liittyen hypoksian oireiden tunnistamiseen ja happikatotilanteessa toimimiseen.

Boeingin mukaan viimeisen kuuden kuukauden aikana ei ole enää havaittu ongelmia. Lisäksi yhtiön edustajat kommentoivat, että vastaavia havaintoja on tehty myös muiden valmistajien koneissa, vaikka esillä on nyt ollut ainoastaan Boeing.

The Avionist: Legacy and Super Hornet showing a concerning steady increase in “physiological episodes” that U.S. Navy calls “No.1 safety issue.”

YLE Savon uutinen