Boeingin uusi koneiden luovutuskeskus vihittiin

deliverycentrenet_boeingBoeingin matkustajakoneille tarkoitettu uusi luovutuskeskus vihittiin 3. huhtikuuta Everettissä Washingtonin osavaltiossa. Sen kautta toimitetaan vastaisuudessa asiakkaille Boeing 747-8, 767, 777 ja 787 -koneet. Juhlalliseen käyttöönottotilaisuuteen oli kutsuttu Boeingin työntekijöitä ja asiakkaita sekä osavaltion johtoa.

Everett Delivery Centre (EDC) on rakennettu parantamaan asiakaskokemusta tilanteessa, jossa Boeing rakentaa koneita lentoyhtiöille nopeammin kuin koskaan aiemmin. Viime vuonna yhtiö luovutti 183 konetta. Luku ylittyy kuluvan vuoden aikana ja se puolestaan jälleen 2014.

Keskus korvaa vanhat ja pieneksi jääneet EDC-tilat. Käyttöönottotilaisuudessa uuden rakennuksen eteen oli näytösluonteisesti pysäköity All Nippon Airwaysin 787 Dreamliner ja Cargoluxin 747-8-rahtikone. Ensimmäinen oikeasti uuden EDC:n kautta asiakkaalle päätyvä kone on Thaille menevä 777.

deliverycentre2net_boeingTilat mahdollistavat kolmen koneen samanaikaisen luovutuksen asiakkaille. Kolmikerroksisen luovutuskeskuksen pinta-ala on 16 700 neliömetriä eli se on kolme kertaa edeltäjäänsä suurempi.

Luovutuskoelentoihin liittyvien valmistelutilojen ohessa rakennuksessa on kahvila, 35 toimistoa asiakkaille sekä yli 20 kokoushuonetta. Lisäksi tarjolla on asiakaslounge

Keskeisen Customer Event Area -tapahtumatilan parvekkeelta ja suurista ikkunoista avautuvat näkymät Paine Fieldin seisontatasolle ja kiitotielle sekä horisontissa siintävään Olympic-vuoristoon. Konekauppoja varten on lisäksi neljä erityistä sopimusten allekirjoitustilaa.

Embrace the Plane -nimen saaneessa kaarevassa rakennuksessa on kaksi matkustajasiltaa, joihin luovutettavat koneet voivat kiinnittyä ja jotka helpottavat asiakkaiden liikkumista. EDC:n rakennustöistä vastasi Skanska.

 

 Video avajaisista: Boeing Feature Story

Lisää kuvia ja time lapse -video rakennustöistä Boeingin markkinointijohtaja Randy Tinsethin blogissa: Randy's Journal

Lue myös: