Boeing etenee kohti uutta aikaa - Kelly Ortberg aloittaa toimitusjohtajana 8. elokuuta 2024

Boeing_Kelly_OrtbergBoeingin hallitus nimitti 31. heinäkuuta yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi Robert K. "Kelly" Ortbergin (64). 35 vuoden kokemuksen ilmailualalta omaava Ortberg korvaa Dave Calhounin, jonka aikana Boeing ei onnistunut voittamaan yhtiötä kohdanneita laatu- ja turvallisuushaasteita.

Tehtävässään Boeingin toimitusjohtajana 8. elokuuta 2024 aloittavan Kelly Ortbergin odotetaan nostavan Boeingin uuteen nousuun ja pääsemään eroon laatu- ja lentoturvallisuushaasteistaan.

Ortberg on Collins Aerospacen ja Rockwell Collinsin entinen toimitusjohtaja. Eläkkeelle Ortberg jäi RTX:ltä (entinen Raytheon Technologies) vuonna 2021, jonka jälkeen hän on toiminut neuvonantajana RTX:n toimitusjohtajalle.

Uransa Ortberg aloitti Texas Instrumentsilla vuonna 1983, jonka jälkeen hän siirtyi Rockwell Collinsin palvelukseen vuonna 1987. Siellä hän eteni toimitusjohtajan tehtäviin vuonna 2013. Ortbergilla on konetekniikan kandidaatin tutkinto Iowan yliopistossa.

Boeingin uuden toimitusjohtajan valinnasta vastasi yhtiön tuore hallituksen puheenjohtaja Steve Mollenkopf.

Boeing_Mollenkopf_2024 "Hallitus suoritti perusteellisen ja tarkan hakuprosessin useiden viime kuukausien aikana valitakseen Boeingille uuden toimitusjohtajan. Kellyllä oli oikeanlainen osaaminen ja kokemus viemään Boeing kohti uutta aikaa", sanoi Boeingin hallituksen puheenjohtaja Steven Mollenkopf.

Ortberg korvaa Dave Calhounin, jonka ilmoitettiin jo maaliskuussa 2024 jäävän eläkkeelle. Calhoun toimi Boeingin toimitusjohtajana tammikuusta 2020 lähtien ja yhtiön hallituksen jäsenenä vuodesta 2009 lähtien. Calhounin oli määrä laittaa laittaa yhtiö ja 737 MAX -koneiden tuotanto kuntoon kahden, vuosina 2018 ja 2019 tapahtuneiden lento-onnettomuuksien jälkeen.

Calhounin ohella Boeingin jätti myös kaupallisen liikennekoneyksikön toimitusjohtaja Stan Deal, jonka lisäksi yhtiön hallituksen aiempi puheenjohtaja Lawrence W. Kellner ilmoitti ettei ole käytössä jatkokaudella.

"Kelly on kokenut johtaja, jota arvostetaan syvästi ilmailu- ja avaruusteollisuudessa. Hänellä on ansaittu maine vahvojen tiimien rakentajana ja monimutkaisten suunnittelu- ja kokoonpanoyritysten johdossa. Odotamme innolla työskentelyä hänen kanssaan, kun hän johtaa Boeingin uuteen vaiheeseen", jatkoi Mollenkopf.

"Boeingilla on valtava ja rikas historia alamme johtajana ja edelläkävijänä. Olen sitoutunut työskentelemään yhdessä yrityksen yli 170 000 omistautuneen työntekijän kanssa jatkaakseni tätä perinnettä turvallisuuden ja laadun eturintamassa. Työtä on tehtävänä paljon ja odotan innolla alkuun pääsyä", kommentoi Boeingin uusi toimitusjohtaja Kelly Ortberg. MH

Lue myös: