Boeingin toimitusjohtaja Dave Calhoun ilmoitti 25. maaliskuuta 2024 jättävänsä tehtävänsä, mutta jatkaa toimessa vuoden loppuun saakka saattaakseen käynnissä olevan työn valmiiksi yhtiön toiminnan vakauttamiseksi. Samassa yhteydessä Boeing ilmoitti yhtiön kaupallisen liikennekoneyksikön toimitusjohtajan Stan Dealin jäävän eläkkeelle välittömästi. Lisäksi Boeingin hallituksen puheenjohtaja ilmoitti, ettei ole käytettävissä tehtävään enää jatkossa. Alaska Airlinesin lennolla AS1282 tammikuussa 2024 tapahtunut onnettomuus nosti Boeingin ja sen laatuongelmat laajasti esiin ja on vaikuttanut yhtiön maineeseen merkittävästi. FAA julkisti havainneensa selvityksessään puutteita yhtiön ja sen alihankkijan laadunvarmistuksessa. Läpinäkyvyyttä peräänkuuluttanut 108-vuotias amerikkalaisvalmistaja uudistaa johtoaan isolla kädellä. Nyt vaiheittain väistyvän kolmikon oli määrä laittaa yhtiö ja 737 MAX -koneiden tuotanto kuntoon kahden, vuosina 2018 ja 2019 tapahtuneiden lento-onnettomuuksien jälkeen. Boeingin hallituksen puheenjohtaja Lawrence W. Kellner ilmoitti yhtiön hallitukselle, ettei ole käytettävissä jatkokaudelle tulevassa yhtiökokouksessa. Kellner toimi Boeingin hallituksessa 13 vuoden ajan ja yhtiön puheenjohtajana loppuvuodesta 2019 lähtien. Hallituksen puheenjohtajaksi nousee Steve Mollenkopf. Hän on toiminut hallituksen jäsenenä vuodesta 2020 lähtien. Aiemmin Mollenkopf toimi Qualcommin toimitusjohtajana. Hän vastaa myös Boeingin tulevan uuden toimitusjohtajan valinnasta. Boeingin väistyvä toimitusjohtaja David L. Calhoun nousi yhtiön johtoon niin ikään joulukuussa 2019. Hän korvasi Dennis Muilenbergin, joka oli ryvettynyt kahdelle Boeing 737 MAX 8 -koneelle tapahtuneissa lentoturmissa. Muilenberg toimi lokakuuhun 2019 saakka myös Boeingin yhtiön hallituksen puheenjohtajana. Calhounin oli määrä palauttaa luottamus Boeingiin onnettomuuksien jälkeen. Calhoun on ollut yhtiön hallituksen jäsen vuodesta 2009 lähtien eli hän oli mukana yhtiön johdossa myös aikoina, jotka johtivat Boeingin nykyisiin vaikeuksiin. Kaikkiaan Calhoun on toiminut Boeingin hallituksessa 13 vuotta, joista neljä vuotta puheenjohtajana. Nyt Calhoun siis yrittää palauttaa luottamusta yhtiöön jälleen kerran ennen syrjään siirtymistään. Myös Boeingin kaupallinen liikennekoneyksikkö saa uuden johtajan, kun toimitusjohtaja Stan Deal jää eläkkeelle välittömästi. Stan Deal korvasi lokakuussa 2019 Kevin McAllisterin, joka sai lähteä 737 MAX -koneiden lentoturmien seurauksena. Stan Deal työskenteli Boeingilla vuodesta 1986 lähtien eli noin 38 vuoden ajan. Nyt Boeingin kaupallisen liikennekoneyksikön johtoon on nimetty 25. maaliskuuta 2024 alkaen Stephanie Pope. Hän on toiminut Boeingin operatiivisena johtajana tammikuusta 2024 lähtien ja on toiminut aiemmin Boeing Global Services -yksikön johtajana. Tätä ennen Pope on toiminut myös Boeingin liikennekoneyksikön talousjohtajana. Hänellä on lähes 30 vuoden kokemus eri tehtävissä Boeingin palveluksessa. Hän on lisäksi Boeingin työntekijä jo kolmannessa polvessa. Lue myös:
|
|||