Ylisooniseen nopeuteen kyenneen Tupolev Tu-144 -matkustajakoneen ensilennosta on kulunut 50 vuotta. Neuvostoliittolaista valmistetta oleva kone nousi 37-minuuttiselle ensilennolleen Zhukovskista 31. joulukuuta 1968. Tu-144 lensi siis ennen ranskalaisten Concordea mutta menestys jäi vaatimattomammaksi.

Tupolev Tu-144 (044) -protokone valmisteltiin ensilennolle Zhukovskissa vuoden 1968 viimeisenä päivänä. Ensilentoa edeltäneen joulukuun aikana koneelle tehtiin mittavat määrät koekäyttöjä, rullauksia ja muita kokeita. Lopulta "044" nousi ilmaan Zhukovskista 37-minuuttia kestäneelle lennolle.

Vastuussa olivat koelentäjät  E. Yelian sekä  M. Kozlov sekä insinöörit V. Benderov ja Y. Seliverstov. Lentäjien mukaan kone oli helppo ohjattava. Kyseessä oli myös ensimmäinen kerta, kun prototyyppivaiheessa olleessa matkustajakoneessa oli heittoistuimet. Koneessa oli myös jarruvarjo.

Ensilentoa seurasivat mm. Tupolev Tu-134 ja Tupolev Tu-154 -koneet suunnitellut Andrei Nikolajevitš Tupolev sekä hänen poikansa Tu-144 -koneen kehitystä johtanut Aleksei Andrejevitš Tupolev.

Tupolev voitti ylisoonisten matkustajakoneiden kilpajuoksun, sillä paljon tunnetumpi ranskalais-englantilainen Concorde nousi ilmaan vasta 2. maaliskuuta 1969.

Toisin kuin valtamerten ylityksiin suunniteltu Concorde Tu-144 oli suunniteltu lentoihin mantereen yllä suuremmilla korkeuksilla, mikä johti suurempaan työntövoiman tarpeeseen. Suunniteltujen vaatimusten täyttäminen tarkoitti monimutkaisempaa rakennetta.

Tu-144:ssä oli alastaittuva nokkakartio kuten Concordessakin (otsikkokuvassa). Tavoitteena oli parantaa näkyvyyttä ohjaamosta laskeutumisvaiheessa, jolloin kone lensi suurella kohtauskulmalla. Ääntä nopeammassa matkalennossa nokkakartio nostettiin ylös parhaaseen aerodynaamiseen asentoon.

Länsimaisesta kilpailijastaan poiketen Tupolevissa oli myös pienillä nopeuksilla esiin kääntyvät kapeat canard-siivet ohjaamon takana. Muuten Tu-144 ja  Concorde muistuttivat pitkälti toisiaan.

Kaupalliseen käyttöön Tu-144 tuli joulukuussa 1975, kun sillä lennettiin rahtia Moskovan ja Alma-Atan välillä. Ensimmäinen matkustajalento tapahtui 1. marraskuuta 1977, kun tyyppihyväksyntä saatiin muutamaa päivää aiemmin. Matkustajalentoja lennettiin vain 102. Viimeinen aikataulunmukainen lento tapahtui kesällä 1978.

Ohjelma lopetettiin kesällä 1983. Kaikkiaan lentokelpoisia Tu-144 -koneita valmistettiin 16 kappaletta. Koneista viimeinen eli 17 valmistunut ei koskaan lentänyt. Viimeisimmät olivat ns. D-malleja, joissa oli uudet moottorit. Koneista kaksi tuhoutui onnettomuuksissa vuonna 1973 ja 1978.

Vuoden 1973 onnettomuus tapahtui näytöslennolla Paris Air Show'ssa. Kohtalon oikkua lienee se, että Tupolev syöksyi maahan saman Goussainvillen kylän alueelle, johon Charles de Gaullen kentältä lentoon lähtenyt Concorde putosi vuonna 2000.

Myöhemmin 1990-luvulla Tu-144LL -konetta käytettiin 26:lla NASA:n koelennolla. Kyseisessä koneessa oli Kuznetsov NK-321 -moottorit, jotka oli suunniteltu Tu-160 Blackjack -pommikoneeseen.

Ne tarjosivat koneelle 55 000 paunan työntövoimalla ja jälkipoltolla yli 2.3 Machin maksimimatkanopeuden ja lisäsivät toimintamatkan 6500 kilometriin (Nykyisten A350-1000 -koneiden Trent  XWB 97 -moottorit antavat 97 000 paunan työntövoiman).

Nasan ja samalla koko Tupolev Tu-144 -koneen viimeinen lento tapahtui 14. huhtikuuta 1999.

Yksi Tu-144 -kone (004D, CCCP-77112) on ollut vuodesta 2001 lähtien esillä Saksan Sinsheimin Speyerin teknisessä museossa. Siellä 67 metrinen ja 100 tonnin painoinen kone on nostettu esille tolpan nokkaan yhdessä kilpailijansa Concorden (F-BVFB) kanssa.

Muita koneyksilöitä on säilötty eri puolille Venäjää. Kahden tuhoutuneen lisäksi ainakin kuusi on purettu.

Lue myös:

Artikkeli: Yliäänikone Concorde 40 vuotta