Lennonjohtajaksi - Finavia hakee uusia oppilaita koulutusohjelmaansa

ATC_towerSuomen alueen lennonvarmistuksesta vastaava Finavia käynnistää marraskuussa haun seuraavalle lennonjohtajakurssille. Työ vaatii tekijältään tarkkuutta ja hyvää keskittymiskykyä. Koulutukseen valittavat opiskelijat aloittavat opintonsa elokuussa 2014.

"Finavia on ainoa lennonjohtokoulutusta tarjoava taho Suomessa. Meillä lennonvarmistuksen osaaminen on huippuluokkaa, ja ammattilaisemme pitävät lentoliikenteemme häiriöttömänä ja viiveettömänä. Varmistaaksemme, että ammattimiehiä ja -naisia riittää jatkossakin järjestämme lennonjohtajakurssin yleensä vuosittain", kertoo lennonvarmistusliiketoiminnan johtaja Raine Luojus Finaviasta.

Finavia_Raine_Luojus_2Koulutus järjestetään Finavia Oyj:n oppilaitoksessa Avia Collegessa Vantaalla. Tämänkertaiselle kurssille valittavien opiskelijoiden koulutus alkaa elokuussa 2014 ja he päättävät opintonsa vuoden 2015 lopulla. Parhaillaan käynnissä olevan kurssin opiskelijat valmistuvat keväällä 2014.

"Kurssilta valmistuneet saavat Liikenteen turvallisuusvirasto Trafilta lennonjohtajan lupakirjan, minkä jälkeen he voivat hakea Finavian lentoasemilla avoinna olevia lennonjohdon tehtäviä", Luojus sanoo.


Lennonjohtajan työ vaatii tarkkuutta ja keskittymistä

ATC_HEL_tyopiste_1Lennonjohdon perustutkinto on 120 opintoviikon laajuinen toisen asteen ammatillinen perustutkinto, ja se antaa valmiudet toimia lähi- ja lähestymislennonjohtajana. Lisäksi valmistuneilla on jatkokoulutusvalmiudet alan muihin tehtäviin.

Kurssin pääsyvaatimuksena on joko ylioppilastutkinto, lukion oppimäärä tai ammatillinen toisen asteen tutkinto. Lisäksi hakijalla on oltava suomen ja englannin kielen hyvä taito sekä lennonjohtajan lupakirjan vaatimustason mukainen hyvä terveydentila.

"Lennonvarmistustyössä korostuvat ehdoton turvallisuus, vastuullisuus ja palvelualttius. Työ lennonjohdossa vaatii tarkkuutta ja keskittymistä. Tästä syystä esimerkiksi Helsinki-Vantaan lentoasemalla lennonjohtajien viikoittainen työaika on 32,5 tuntia, josta lennonjohtotyötä on noin 20 tuntia. Lepoaika rytmittää työvuoroa, jotta työvire säilyisi mahdollisimman hyvänä", Luojus kertoo.

Käynnistyvän lennonjohtajakurssin hakuaika on 17.11.–15.12.2013. Osa hakijoista kutsutaan hakemusten perusteella kolmivaiheisiin valintakokeisiin, joiden ensimmäinen vaihe pidetään keväällä 2014. Lopullisista valinnoista ilmoitetaan hakijoille kesäkuussa 2014. Kurssille voi hakea Finavian nettisivuilla osoitteessa www.lennonjohtajaksi.fi.

Lennonvarmistuksessa vastataan Suomen ilmatilan käytön hallinnasta sekä lentoreitti- ja lennonvarmistuspalveluista Finavian lentoasemilla. Suomessa työskentelee noin 300 lennonjohtajaa.