Malmin lentoasema vihittiin käyttöön 80 vuotta sitten - juhlistetaan Helsinki fly-in -tapahtumassa

Malmi_77v_avajaisetHelsinki-Malmin lentoaseman vihkiäisistä on 15. toukokuuta 2018 kulunut 80 vuotta. Varsinaisia juhlallisuuksia on määrä viettää Helsinki Fly-in tapahtuman yhteydessä 26. toukokuuta. Nykyisin vireänä toimiva lentokenttä on lakkautusuhan alla. Malmi on edelleen Suomen toiseksi vilkkain lentokenttä.

"Tämä kolmen vuoden aikana rakennettu asema osoittaa, millä asteella on meidän rakennustekniikkamme ja me toivomme hartaasti, että tulevat sukupolvet pitävät huolen sen hoidosta ja ajanmukaisuudesta, ettei sen puutteiden tähden yksikään onnettomuus tulisi himmentämään sen mainetta. Kannustakoon tämä Suomen valtion ja Helsingin kaupungin välinen yhteistoiminta toisia paikkakuntia hankkimaan myös keskuuteensa lentoasemia tämän nopean liikennemuodon tukikohdiksi", tervehti pääministeri A.K. Cajander
kansalaisia avajaispuheessaan sairastuneen presidentti Kyösti Kallion sijaan.

Ensimmäinen reittilento laskeutui Malmin lentokentälle jo aiemmin eli 16. joulukuuta 1936. Kyseessä oli ruotsalaisen AB Aerotransportin Junkers Ju 52 "Södermanland" SE-ADR. Ensimmäisenä koneena tuolloin vielä keskeneräiselle Malmille laskeutui aiemmin saman päivän aikana Ilmavoimien VL Tuisku ja sen kanssa saapunut  De Havilland Tiger Moth "Pilvetär".

Malmi_ilmasta_2016Lakkautusuhan alla toimintaansa aktiivisesti jatkavan lentoaseman puolustajat ovat koonneet kentän vaikuttavasta historiasta tietokirjan yhtenä keinona lentoaseman kulttuurihistorian ja ilmailutoiminnan säilyttämiseksi. Kyseessä on päivitetty versio vuonna 2008 ilmestyneestä teoksesta Malmi – Helsingin lentoasema. 70 vuotta suomalaista ilmailua.

Malmilta tehtiin vuonna 2017 yhteensä 40 189 operaatiota ja lentokenttä on edelleen Suomen toiseksi vilkkain.

Malmin lentoaseman 80-vuotisyleisöjuhla järjestetään lauantaina 26.5.2018, jolloin kentällä on ilmailutapahtuma Helsinki-Malmi Fly In. Päivän aikana järjestetään yleisöluentoja ja esittelykierroksia sekä yleisölennätyksiä helikopterilla ja lentokoneella. Ilmassa nähdään myös Aeron historillinen Douglas DC-3 -matkustajakone.

Lue myös: