A320neo-koneisiin tuleva LEAP-1A -moottori sai viranomaishyväksynnän

A320neo_1CFM Internationalin uuden sukupolven LEAP-1A sai samanaikaisesti tyyppihyväksynnän Yhdysvaltain FAA:lta ja Euroopan lentoturvallisuusvirasto EASA:lta. Uusi moottori tulee kaupalliseen käyttöön vuoden 2016 aikana Airbus A320neo -koneissa.
LEAP-1A lensi ensikerran A320neo-koneeseen kiinnitettynä 19. toukokuuta 2015. Kaksi konetta kattavan koelento-ohjelman aikana lennettiin yli 140 lennon aikana reilut 360 tuntia.

Kaikkiaan LEAP-moottoriohjelmassa on ollut mukana 34 moottoria, joita on koekäytetty yli 13 450 kertaa ja 6500 tuntia. Koekäyttöjen aikana moottori on käynyt läpi mm. ahtimen siiven irtoamisen, eri kokoisten lintujen törmäyssimulaatiot sekä raemyrskyn ja kiinteän jään lentämisen moottoriin. Moottoria on lennetty noin 700 lentotuntia kiinnitettynä Boeing 747-koneeseen.

LEAP-1A -moottoria käytetään Airbusin A319neo, A320neo ja A321neo-koneissa. Uusi moottori vähentää polttoaineen kulutusta, päästöjä sekä melua merkittävästí verrattuna CFM:n nykyisin moottoreihin.

Nyt tyyppihyväksynnän saanut LEAP-1A-moottori on ensimmäinen kaikkiaan kolmesta eri LEAP-moottorista. Muita versioita ovat Boeing 737 MAXiin tuleva LEAP-1B ja kiinalaiseen Comac C919 -koneeseen tuleva LEAP-1C.

Lue myös:

Artikkeli: A320neo - neljän vuoden haudutus on resepti menestykseen