Bardarbunga aktivoitui - tuhkapilvi ei vielä haittaa lentoliikennettä

Tulivuori_ilmakuva_1Bardarbunga-tulivuoren aktiivisuus on jälleen noussut ja Islannin viranomaiset ovat asettaneet lentorajoituksia vuoren välittömään läheisyyteen. Lentoliikenteen osalta tulivuoren varoitustaso on vaihtui jälleen punaiseksi mutta palautui iltapäivästä oranssiksi.

Tulivuori purkautuu Dynjujökullin jäätikön pohjoispuolelta ja pinnalla on havaittu sulaa laavaa. Islannin ilmatieteen laitoksen mukaan vuoresta purkautuneen tuhkapilven arvioidaan ulottuvan korkeintaan 1,5 kilometrin korkeuteen, kertoo Trafi. Alueella on perjantain aikana havaittu useita maanjäristyksiä, joista voimakkaimmat ovat olleet 3,8 magnitudiasteikolla mitattuna.

Islannin ilmailuviranomaiset ovat määrittäneet purkauspaikalle lentokieltoalueen, jonka halkaisija on 3 merimailia ja korkeusraja 5000 jalkaa. Lentokielto koskee mittarilentosäännöin operoivaa liikennettä.

VA_chart_29082014_1Lentoliikennettä varsinaisesti haittaavaa tuhkapilveä ei ole toistaiseksi havaittu ja saman asian kertoo myös aluetta seuraavan Lontoon Volcanic Ash Advisory Centerin ennustemalli. VAACin ennusteen mukaan tuhka ei leviä tässä tilanteessa tulivuoren välitöntä ympäristöä laajemmalle eikä vaikuta lentoliikenteeseen kuin paikallisesti tulivuoren ympärillä.

Purkaus ei vaikuta Suomen lentoliikenteeseen tällä hetkellä. Suomen liikenteen turvallisuusvirasto Trafi seuraa tilannetta ja tiedottaa asiasta tarvittaessa.


VAAC Lontoon tekemä ennuste:

FVXX01 EGRR 290500
VA ADVISORY
DTG: 20140829/0600Z
VAAC: LONDON
VOLCANO: BARDARBUNGA 373030
PSN: N6453 W01650
AREA: ICELAND
SUMMIT ELEV: 2009M
ADVISORY NR: 2014/002
INFO SOURCE: ICELAND MET OFFICE
AVIATION COLOUR CODE: RED
ERUPTION DETAILS: CURRENTLY NO EVIDENCE OF ERUPTIVE
PLUME, HENCE NO VA OBSERVED.
OBS VA DTG: 29/0600Z
OBS VA CLD: NO VA EXP
FCST VA CLD +6HR: 29/1200Z NO VA EXP
FCST VA CLD +12HR: 29/1800Z NO VA EXP
FCST VA CLD +18HR: 30/0000Z NO VA EXP
RMK: SMALL EFFUSIVE FISSURE ERUPTION N OF DYNGJUJOKULL.
LAVA VISIBLE ON WEBCAMS AND VIA IMO SCIENTISTS IN FIELD.
REPEAT NO VA CURRENTLY OBSERVED.
NXT ADVISORY: NO LATER THAN 20140829/1200Z

Päivitys klo 1550: Lisätty VAAC:n ennustekuva

Lue myös: