Kapearunkoisten matkustajakoneiden seuraava sukupolvi lähestyy vauhdilla. Luvassa ei ole uusia koneita, vaan polttoainetehokkaammaksi päivitettyjä versiota. Airbus ehti esitellä A320neo-koneet, joiden siiven kärjissä on komeasti Sharkleteiksi nimetyt wingletit. Nyt Boeing on esitellyt oman versionsa, joka tulee 737 MAX -päivitykseen. Boeingin mukaan uudet kaksiosaiset Advanced Technology -wingletit leikkaavat polttoaineenkulutusta 1,5 prosenttia verrattuna nykyisen sukupolven 737-versioissa jo lentäviin. Nykywingletit säästävät noin neljä prosenttia polttoainetta, joten kokonaissäästöksi ilman niitä lentävään versioon muodostuu peräti 5,5 prosenttia. Koneen kokonaiskäyttöajalle laskettuna se tarkoittaa merkittävää rahallista säästöä, jonka lentoyhtiöt varmasti ottavat innokkaasti vastaan. Airbus kertoo Sharkletiensa vähentävän kulutusta jopa 3,5 prosenttia. Nimestä huolimatta sekin on normaali winglet. Airbus on käyttänyt Suomessa tiedotteissaan nimeä siipiuloke. Joskus toki käytetään suomalaista termiä siivenkärkievä, mutta ilmailussa puhutaan yleisimmin wingleteistä. Mutta valmistaja voi tietysti nimetä tuotteensa miten haluaa. Onkin jo ehdotettu, että Boeing voi antaa hiukan tylsältä kuullostavalle Advanced Technology -wingletilleen nimeksi vaikkapa MAXlet.
|
|||