Ensimmäinen Australian kuninkaallisille ilmavoimille RAAF:lle kehitettävä Loyal Wingman on edennyt suoritusarvoalueen koelennoilla ja nyt myös laskutelineet on otettu ensimmäistä kertaa sisään lennon aikana. Tämän myötä koelennoilla voidaan siirtyä suuremmalle nopeusalueelle ja varmentaa paremmin myös liikehtimiskykyä. Boeing Australia on lisäksi suorittanut ensilennon myös toisella Loyal Wingmanilla.
Kyseessä on yli 50 vuoteen suurin ilmailualan kehityshanke Australiassa sekä myös Boeingin historian suurin investointi Yhdysvaltain ulkopuolella. Uutta puhtaalta pöydältä kehitettyä suorituskykyä voidaan kaupata mahdollisille asiakkaille helpommin ilman perinteistä FMS-kauppamenettelyä (Foreign Military Sales). Boeing Airpower Teaming Systemsin (ATS) kehittämishankkeessa on mukana jo yli 35 kumppania ympäri Australiaa. Ilma-aluksen laskutelinejärjestelmän on toteuttanut esimerkiksi RUAG Australia ja BAE Systems Australia on vastannut osasta suunnittelua sekä lennonohjaus- ja navigointijärjestelmistä.
Miehittämätön Loyal Wingman sopii esimerkiksi ISR (Intelligence, surveillance and reconnaissance) ja ELSO-toimintaan ja sensorijärjestelmät ovat valmistajan mukaan muokattavissa maakohtaisiin tarpeisiin.
Boeing Australia, Australian ilmavoimat ja teolliset yhteistyökumppanit etenevät tällä hetkellä vakaassa tahdissa koelennoilla kohti operatiivisia ja tehtäväjärjestelmien koelentoja. Tällä hetkellä merkittävä osa kehitystyöstä keskittyy juuri nokkaosan hyötykuormaratkaisuiden pariin. Vastaavia ilmapuolustus- ja taistelujärjestelmiä, jotka yhdistäisivät perinteiset sotilaskoneet ja miehittämättömän ilmailun kehittävät mm. Dassault Aviation ja Airbus sekä BAE Systems ja Leonardo. MH Lue myös:
|
|||