Deep Sea Visionin 16-henkinen ryhmä on kuvannut merenpohjaa lähes 13500 neliökilometrin verran etsiessään Amelia Earhartin lentokoneen jäänteitä merialueelta. Ryhmän käytössä on Kongsberg Discover Hugin 6000 AUV -laite (autonomous underwater vehicle). Samanlaista kalustoa on käytetty myös Malaysia Airlinesin lennolla MH370 kadonneen Boeing 777 -koneen etsinnöissä.
Deep Sea Vision perusti etsintänsä Nasan entisen työntekijän ja yksityislentäjä Liz Smithin vuonna 2010 julkistamaan teoriaan. Sen mukaan navigaattori olisi tehnyt suunnistusvirheen kansainvälisen päivämäärärajan ylittämisen jälkeen, joka johti eksymiseen reitiltä ja polttoaineen loppumiseen. Kyseisen lentokoneen katoaminen on yksi ilmailuhistorian suurista arvoituksista.
Earhartin Lockheed Electra 10E Special -koneen (NR16020) voimanlähteinä oli kaksi Pratt & Whitney Wasp S3H1 -moottoria. Lisäpolttoainetankein varustetun koneen matkalentonopeus oli noin 285 km/h ja toimintamatkaa 4500 litran polttoainekuormalla oli noin 7200 kilometriä. Earhartin lentokone vaurioitui pahoin ensimmäisen maailmanympärilentoyrityksen aikana maaliskuussa 1937 tapahtuneessa onnettomuudessa lentoonlähdön yhteydessä Pearl Harborissa. Kone korjattiin ja toinen yritys maailmanympärilennolle käynnistyi tunnetuin seurauksin 1. kesäkuuta 1937. Lentokonetta on vuosien aikana etsitty tuloksessa useammankin kerran.
Asiasta uutisoi Suomessa myös Helsingin Sanomat: Lentäjälegenda Amelia Earhartin koneen hylky saattoi löytyä
|
|||