Finnair ja lentäjät jatkavat neuvotteluja nopealla aikataululla

SLL_Sami_Rolig_1Jatkoneuvotteluissa pääosassa on Finnairin lentäjien palkkajärjestelmän uudistaminen ja työn tuottavuuden nostaminen. Lentäjäliiton mukaan sopimukseen pääsy on yhä mahdollinen ja uudeksi takarajaksi on  asetettu keskiviikko 18. kesäkuuta.

”Neuvotteluaika loppui kesken, sillä kyseessä on melko monimutkainen kokonaisuus. Jatkoaikaa tarvitaan, että voidaan laskea ja mallintaa kuinka lähellä olemme näkemyksissämme. Työnantaja tavoittelee omalla  laskentatavallaan 17 miljoonan edestä yksikkökustannussäästöä”, kertoo Suomen Liikennelentäjäliitto SLL:n puheenjohtaja Sami Rolig.

”Lentäjiltä toivotaan lisää työtunteja samalla palkalla. Työnantaja pyrkii näin alentamaan yksikkökustannuksia”, jatkaa Rolig.

Finnairin ja SLL:n välisistä jatkoneuvotteluista on määrä sopia tänään lauantaina 14. kesäkuuta. Uusi takaraja on asetettu keskiviikoksi 18. kesäkuuta.

Lentäjäliitto näkee yhtiön tarjoaman kahden vuoden irtisanomissuojan arvon riippuvan valitusta kasvustrategiasta. Esimerkiksi Finnairin uudet Venäjän reitit operoi Flybe Finland vaikka ne tuovat mahdollisia jatkomatkustajia myös Aasian lennoille.

”Irtisanomissuojan arvo riippuu siitä päättääkö yhtiö jatkaa kasvustrategiansa mukaisesti ja kenen toimesta liikenne hoidetaan. Nämä päätökset jäävät yhtiön johdon itsensä tehtäväksi”, päättää jatkoneuvotteluihin valmistautuva Rolig.

Viimeksi lentäjät solmivat säästösopimuksen Finnairin kanssa toukokuussa 2012. Tuolloin solmitun sopimuksen kerrottiin tuovan yhtiölle useiden miljoonien vuosittaiset säästöt.

Lue myös: