Finnairin ja Suomen liikennelentäjäliiton (SLL) välisten, työllisyys- ja kasvusopimuksen mukaisten säästöneuvottelujen takaraja oli tänään 13. kesäkuuta. Osapuolilla on halua yrittää päästä lähemmäs säästötavoitteen mukaista ratkaisua, joten neuvotteluille on päätetty ottaa lisäaika. "Ratkaisua on haettu pääasiassa palkkausjärjestelmään ja tehokkuuteen liittyvistä elementeistä. Lähentymisestä huolimatta emme ole neuvotteluissa vielä löytäneet 17 miljoonan euron säästötavoitteen mukaista ratkaisua", sanoo Finnairin operatiivinen johtaja Ville Iho. "Halusimme antaa neuvotteluille lisäaikaa, koska edistymistä on tapahtunut ja toivomme, että ratkaisu on vielä saavutettavissa. Mikäli säästöt saavutettaisiin, olisimme valmiit tarjoamaan lentäjille jopa kahden vuoden irtisanomissuojaa". STT:lle Iho kertoi, että Finnairin ja Suomen liikennelentäjäliiton neuvotteluissa yritetään saada ratkaisu keskiviikoksi. Finnair on käynyt säästöneuvotteluja kaikkien henkilöstöjärjestöjensä kanssa. Yhtiö aloitti lokakuussa 2012 aloitti 60 miljoonan euron lisäsäästöohjelmansa, jossa se tavoittelee merkittäviä säästöjä pääasiassa henkilöstö- ja henkilöstösidonnaisissa kuluissa. Matkustamohenkilökuntaan sidonnaisissa kuluissa tavoiteltiin 18 miljoonan euron säästöjä, lentäjien säästötavoite on 17 miljoonaan eroa ja IAU:hun kuuluvan henkilöstön säästötavoite oli 8 miljoonaa euroa. Muiden henkilöstöryhmien säästötavoite oli 12 miljoonaa euroa. SLSY:n osalta neuvottelut päättyivät Finnairin kannalta tuloksettomina huhtikuussa 2014. Lue myös:
|
|||