Finnair neuvottelee valmistajien kanssa kapearunkokoneista - esillä myös käytetyt koneet

Finnair_A319atgateFinnairin laivastouudistus etenee ja suomalaisyhtiö neuvottelee parhaillaan lentokonevalmistajien sekä muiden asiaankuuluvien tahojen kanssa kapearunkolaivastonsa osittaisesta uudistamisesta. Ensimmäisessä vaiheessa Finnairin odotetaan korvaavan 15 lentokonetta.

Finnairin kapearunkolaivastouudistuksen odotetaan koskevan ensivaiheessa 15 lentokonetta eli vanhoja Airbus A319- ja A320-koneita. Näistä ensimmäisten keski-ikä on jo yli 23 vuotta ja jälkimmäistenkin yli 22 vuotta. Mahdollisesti uudistaminen voisi lähivuosina koskea myös kahta vanhempaa A321-konetta. Finnair vastaanotti ensimmäiset A320-koneensa 90-luvun lopulla. Kyseessä olisi siis rajattu investointi, joka koskisi mahdollisesti noin 20 prosenttia yhtiön laivastosta. Finnair ja Norra operoivat yhteensä 79 lentokoneen laivastolla.

Finnair näkee mahdollisuuksia kehittää uusia markkinoita alueellaan ja kasvattaa olemassa olevia markkinoita. Tämän vuoksi Finnair harkitsee käytettyjen, pienempien lentokoneiden lisäämistä kapasiteettiinsa lähitulevaisuudessa.

Finnair ei spekuloi toimitusaikojen kanssa, kun päätöstä konetyypistä ja hankinnasta ei ole tehty. Suoraan lentokonevalmistajilta ostetuissa koneissa on useiden vuosien jonot. Toimitusviiveet koskevat lentokoneiden lisäksi myös uusia moottoreita. Lyhyemmällä toimitusajalla koneita voisi olla saateissa leasingyhtiöiltä, mutta hinta voi olla korkeampi. Väliaikaisena ratkaisuna sekin voi olla Finnairille todellinen valinta.

Jo vuonna 2015 Finnair kertoi kapearunkolaivastouudistuksen olevan lähivuosien asian. Sittemmin sen on jäänyt erilaisten kriisien jalkoihin. Laivastouudistuksen sijaan Finnair on toistaiseksi karsinut kapearunkolaivaston kokoa ja vuokrannut kalustoa ulkopuolisislta operaattoreita.

Mahdollisina korvaajina näille A319 ja A320 -koneille voisivat toimia Airbusin A220- tai Embraer E2-koneet. Kasvun jatkuessa Finnair hankkii todennäköisesti myös lisää A321-koneita, jotka versiosta riippuen mahdollistaisivat myös kaukolentoja.

Aiemmin esillä on ollut myös laajarunkokonehankinta, jonka osalta on puhuttu kourallisesta koneita. Tämä voisi nykytoimintaympäristössä tarkoittaa olemassa olevien A330-300 -koneiden korvaamista esimerkiksi A330neo tai A350 XWB -laajarunkokoneilla. Finnairin toimitusjohtaja Turkka Kuusisto totesi pääomamarkkinapäivässä 13. marraskuuta nykyisen laajarunkokonelaivaston koon olevan oikeanlainen.

Lähivuosina Finnair joutuu tekemään päätöksiä myös Norran operoimien Embraer 190 ja ATR 72-500 -koneiden uusimisesta. Nyt molempiin konetyyppeihin on toteutettu elinkaarta jatkava matkustamouudistus.

Tavoitteena on lisätä reittitiheyttä olemassaoleville reiteillä sekä ottaa tarjolla oleva kasvu markkinoilta. Finnair arvioi matkustajamäärien kasvavan strategiakaudella 2026-2029 neljän prosentin vuosivauhtia. Koneet voisivat tulla Finnairin tai Norran loperointiin. Toimitusjohtaja Kuusisto kommentoi pääomamarkkinapäivässä, että lentäjien työehtosopimuksessa olisi sovittu Norran suihkukonelaivaston kasvusta kuudella lentokoneella. Nykyisin Norran laivastossa on 12 Embraer 190 -suihkukonetta ja 12 ATR 72-500 -potkuriturbiinikonetta. 

Laivastouudistusta varten Finnair ylläpitää kustannustehokkuutta ja pyrkii hakemaan lisätuottoja. Niiden osalta pidetään mahdollisena myös matkustajilta saatavien lisämyyntituottojen kaksinkertaistamista nykyisestä. Vuonna 2024 lisämyynti per matkustaja oli noin 17 euroa. 

Finnairin tavoitteena on 6-8 prosentin vertailukelpoinen liiketulosmarginaali vuoden 2029 loppuun mennessä. Liiketulosmarginaalitavoitteen saavuttamisen tueksi Finnair on sitoutunut parantamaan kannattavuuttaan 100 miljoonalla eurolla strategiakauden loppuun mennessä. Tässä onnistumisen mahdollistavat kurinalainen kustannusten hallinta sekä strategiset aloitteet, jotka keskittyvät pääomakevyen kasvun edistämiseen.

Finnair arvioi laivastouudistuksen investoinnin olevan noin 2-2,5 miljardia euroa vuosien 2026-2029 välillä. Tavoitteena on rahoittaa investointi pääasiallisesti tulovirralla. Laivaston koko kasvaisi noin 10-20 prosentilla. 

Nyt käynnissä olevan laivastouudistuksen Finnair kertoo keskittyvän kapearunkokoneisiin ja regionaalikoneisiin eli Norran operoimiin syöttöliikennekoneisiin.

Lue myös: