Finnairin Tekniikassa on menossa ulosmarssi. Työntekijät vastustavat yhtiön juuri julkistamaa YT-menettelyn aloittamista, jonka myötä joka kolmas työpaikka katoaa tekniikasta. Finnair uskoo voivansa lentää valtaosan lennoistaan työnseisauksesta huolimatta. Ulosmarssin aloitti ammattiliitto Pro ja se koskee liiton jäseniä. Siihen osallistuu lähes 1 000 Finnairin teknistä toimihenkilöä ja tekniikassa työskentelevää lentovirkailijaa sekä Ilmailualan ammattiosaston ITA:n jäsentä. Finnairin Twitter-viestin mukaan todellinen ulosmarssijoiden määrä olisi kuitenkin noin 300. Ulosmarssi pysäyttää kaikki huoltotoimet, joita Finnairin reitti- ja lomaliikenne tarvitsee Helsinki-Vantaan lentokentällä. Syy on Finnairin aamuinen ilmoitus aloittaa jälleen uudet yt-neuvottelut. Työnantaja aikoo irtisanoa 310 henkilöä Finnairin tekniikasta. Vuonna 2006 tekniikassa oli noin 2200 työntekijää, uusimman yt-kierroksen irtisanomisten mahdollisesti toteutuessa luku on enää vajaat 600. Ammattiliitto Pron puheenjohtajan Antti Rinteen mukaan on käsittämätöntä, että Finnair jatkaa vähennyksiä vaikka tulos on jo kääntynyt plussalle. Finnairin liikevaihto kasvoi 8,5 prosenttia vuonna 2012 ja yhtiön toiminnallinen liikevoitto oli 44,9 miljoonaa euroa. "Finnarin tekniikan näivettäminen jatkuu. Henkilöstö on ollut eri tavoin valmiita turvaamaan yhtiön kilpailukykyä, mutta yhtiön johto ei arvosta pätkääkään näitä porukan toimenpiteitä", Rinne toteaa liiton tiedotteessa. Pron mukaan Finnairin henkilöstö on jo osallistunut tulostalkoisiin ja säästötoimiin vuodesta 2007. Vuonna 2009 henkilöstö suostui lainaamaan Finnairille 13,9 miljoonaa euroa vakautussopimuksella. Esimerkiksi tekniikan henkilöstö teki vuoden 2010 loppuun mennessä 128 tuntia ilmaista työtä, luopui vuoden 2009 kannustinpalkkioista ja antoi vuoden 2010 lomarahat yhtiölle. Ulosmarssin on määrä päättyä perjantaina 15. maaliskuuta kello 15.00 ja sen jälkeen jälkeen alkavat työvuorot hoidetaan normaalisti. ”Olemme todella pahoillamme siitä vaivasta ja harmista, mitä tämä työnseisaus asiakkaillemme mahdollisesti aiheuttaa. Tulemme tekemään kaikkemme, että lennot jatkuisivat mahdollisimman normaalisti ja asiakkaidemme matkasuunnitelmat eivät vaikeutuisi”, sanoo Finnairin asiakaspalvelusta vastaava Anssi Komulainen yhtiön tiedotteessa. Saadakseen tietoa mahdollisesti myöhästyvistä tai peruutettavista lennoista tekstiviestillä asiakkaiden kannattaa varmistaa, että matkapuhelinnumero on tallennettu Finnairin varausjärjestelmään osoitteessa finnair.fi kohdassa ”Varaukseni”.
|
|||