Palvelualojen työnantajat PALTA ja Ammattiliitto Pro ovat hyväksyneet lentoyhtiö Flybe Finland Oy:n matkustamohenkilöstön uuden työehtosopimuksen. Sopimus on voimassa 31. elokuuta 2016 saakka ja sitä sovelletaan noin 300:aan Flyben palveluksessa olevaan lentoemäntään ja stuerttiin Suomessa. "Olemme tyytyväisiä, että vaiheikkaiden tapahtumien jälkeen työehtosopimus hyväksyttiin", toteaa Ammattiliitto Pron sektoripäällikkö Annemarje Salonen. Salosen mukaan syntyneessä työehtosopimuksessa on sovittu eri työryhmien perustamisesta ja nyt nämä työryhmät pääsevät työn alkuun. "Meillä palkansaajilla on vahva näkemys niistä toimenpiteistä, joilla Flybestä kehittyy entistä parempi työpaikka. Palkansaajapuolen aloitteesta työnantaja otti jo ennen työehtosopimuksen hyväksymistä käyttöön uudistetut lepoaikamääräykset. Jo nyt sairauslomaprosentti on lähtenyt laskuun", Salonen kertoo. Flybe Finland lentää Suomessa oman tuotantonsa lisäksi myös Finnairin reittejä. Yhtiö operoi lähes puolet Finnairin Euroopan lennoista Embraer-koneilla ja omia ohuita reittejä operoidaan ATR72-koneilla. Flybe Finlandin omistaa Flybe Nordic, jonka takana ovat Flybe Group 60 prosentin ja Finnair 40 prosentin osuudella.
|
|||