Saabin HX-kampanjajohtaja Magnus Skogberg, kertoi Lentoposti.fi:lle, että koronapandemian värittämä vuosi on erikoinen myös puolustus- ja turvateollisuusvalmistajalle. Saabilla on kuluvan vuoden aikana edessä merkittäviä etappeja tuotteiden myynnin ja toimittamisen osalta. Koronapandemia ei ole toistaiseksi vaikuttanut merkittävästi Saabin puolustus- ja turvateollisuustuotteiden valmistukseen tai toimituksiin pitkällä aikavälillä vaan liiketoiminta jatkuu lähes entiseen malliin.
"Olemme tyytyväisiä, että emme ole kohdanneet mitään suurempia vaikutuksia. Niitä ei kuitenkaan voida sulkea kokonaan pois", totesi Skogberg. Merkittävän HX-hankkeen osalta käynnistymässä on viimeinen neuvottelukierros, jonka aikana tehtävien hienosäätöjen seurauksena Suomelle on määrä toimittaa kaupallisesti sitova viimeinen BAFO-tarjous (Best and Final Offer). Siinä on mukana todennäköisesti alkuperäisen ilmoituksen mukaisesti edelleen Gripen E/F -hävittäjiä sekä GlobalEye-monitoimivalvontakoneita.
Kauhavan lentonäytös on yksi viimeisiä hetkiä, joiden aikana Saab voi vielä esitellä hallussaan olevia GlobalEye-koneita. Niiden avausasiakas Yhdistyneet arabiemiirikunnat on tilannut kaikkiaan kolme tällaista suorituskykyistä valvontakonetta. Niistä ensimmäinen toimitettiin asiakkaalle huhtikuussa 2020. Ilmavoimat on tutustunut GlobalEye:n suorituskykyyn aiemmin mm. HX-Challenge -todentamistapahtuman yhteydessä. Todennäköisesti ilmavoimien delegaatio tutustuu koneeseen edelleen myös Kauhavalla. "Seuraava GlobalEye toimitetaan UAE:lle jo elokuussa 2020 ja viimeinenkin vuoden 2020 loppuun mennessä", kertoi Skogberg. Elokuussa 2020 neuvottelut kahden lisäkoneen hankinnasta UAE:lle on edelleen kesken. Heinäkuussa 2020 Saab solmi maan kanssa kuitenkin sopimuksen GlobalEye -koneiden tukitoimista vuoteen 2022 saakka. Operaattori halusi Saabin jatkavaan tuki- ja huoltopalveluiden tarjoamista arabiemiirikunnissa, jotta se voi suorittaa tehtäviä avaimet käteen -periaatteella. Sopimuksen arvo on noin 145 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria. Skogbergin mukaan tukisopimuksen solmiminen UAE:n kanssa oli odotettua. Sen sijaan Suomen osalta hän toteaa maalla olevan omat kyvyt tuki- ja huoltotarpeisiin mahdollisen GlobalEye-hankinnan osalta. Suomen HX-hankkeen lisäksi markkinoita GlobalEye:n suorituskyvylle on tarjolla ainakin Etelä-Koreassa sekä Ruotsissa, joka todennäköisesti päivittää lähivuosina nykyiset Erieye-tutkakoneensa. Sen sijaan kovassa koelentovaiheessa olevan uuden sukupolven hävittäjän eli Saab 39 E Gripenin saapumista Suomeen Kauhavan lentonäytökseen ei ole vahvistettu, mutta ei myöskään suoranaisesti kielletty. Kyseessä olisi useamman päivän mittainen ajanjakso pois tärkeän koelento-ohjelman käytöstä.
"Teemme koelennoilla parhaillaan aseintegrointeja sekä varmistamme taktisten järjestelmien ja sensoreiden toimivuutta. Kaikkiaan koelennoilla edetään täyttä vauhtia eteenpäin", sanoi Skogberg. Yksi merkittävä virstanpylväs Gripen E -ohjelmassa kerrottiin saavutetun elokuussa 2020, kun ensimmäinen Brasilian ilmavoimien ohjaaja oli lentänyt Brasilian Gripen E - hävittäjällä. Majuri Cristiano de Oliveira Peresin suorittama ensilento kesti 49 minuuttia
Kolmas mittava Saabin käynnissä oleva hanke on yhdessä Boeingin kanssa kehitetty T-7A Redhawk (Boeing T-X) -suihkuharjoitushävittäjä. Siitä tulee Yhdysvaltain ilmavoimien uusi koulukone. Koneita on valmistettu kaksi, joilla on koelennetty merkittävä määrä tarvittavasta ohjelmasta. Käynnissä on myös seuraavan seitsemän ns. ensituotantovaiheen EMD -koneiden (Engineering Manufacturing and Design) valmistus. Koneiden takarunkoja ja järjestelmiä valmistetaan Linköpingissä, josta ne lähetetään Yhdysvaltoihin. Saab eikä myöskään Boeing kommentoi EMD-koneiden valmistumisen etenemistä, muutoin kuin työn olevan aikataulussa.
Neljäntenä suurena hankkeena Skogberg nosti esiin Saabin FCAS-kehityskeskuksen perustamisen Englantiin. Näin Saab pääsee työskentelmään entistä läheisemmin Britannian teollisuuskumppaneiden kanssa Tempest- ja Gripen -hävittäjien tulevaisuuden järjestelmien kehittämiseksi.
Lue myös:
|
|||