Go! Aviation hakee markkinarakoa reitti- ja liikelentämisen välimaastosta

pilatus_net_goaviationSuomeen on perustettu uusi lentoyhtiö Go! Aviation, jonka toimintamalli tarjoaa yrityksille uuden ja räätälöitävän ratkaisun liikematkustamiseen Euroopassa. Yhtiön matkustuskonsepti on yhdistelmä reittiliikenteen ja tilauslentoliikenteen parhaita puolia. Tavoite on 20 koneen PC-12 NG -laivasto 2018.

Yhtiö aloittaa lentotoiminnan vielä tämän vuoden aikana. Go! Aviationin kehittämä matkustuskonsepti on vastaus paljon matkustavien liikematkustajien lisääntyvään tarpeeseen lentää nopeasti ja kustannustehokkaasti lentoreiteillä, jotka he voivat itse valita.

Uudessa toimintamallissa lennettävät reitit räätälöidään ja toteutetaan asiakasyrityksen toiveiden mukaan mahdollisimman läheltä lähtökaupunkia ja mahdollisimman lähelle varsinaista päämäärää.

pc12_pilatus

Lentokustannukset pysyvät kuitenkin maltillisina, koska lennot operoidaan yksimoottorisilla 8-paikkaisilla matkustajakoneilla, ja yhdelle yritykselle perustettu reitti on mallissa avoinna myös muille yrityksille tai jopa yksityishenkilöille.

“Go! Aviationin lähestymistapa liikematkustamiseen on täysin uusi, jopa radikaali. Yhdistämme yksityiskoneen oleellisimmat edut businessluokan hintaan”, yhtiön toinen perustaja ja toimitusjohtaja Jorma Kario kertoo.

Etua asiakasyrityksille syntyy myös konkreettisesta ajan säästöstä. Lennettäessä joustavasti pienten ja nopeasti toimivien lentokenttien välillä ruuhkaisten suurien kenttien sijaan, liikematkustajalta säästyy helposti työpäiviä. Lisäksi parannetaan maakunnissa sijaitsevien kansanvälisesti toimivien yritysten edellytyksiä menestyä.

”Voimme perustaa reitin jopa yhtä asiakasta varten tai erittäin joustavasti pieniä asiakasryhmiä varten. Mahdollistamme kustannustehokkaan matkustamisen esimerkiksi Suomen maakuntakaupungeista, joista tällä hetkellä on vaikea liikkua Keski-Eurooppaan tai Suomen sisällä poikittain”, Kario jatkaa.

Ensimmäinen lajissaan

Go! Aviation käynnistää matkustajalentoliikenteen tämän vuoden aikana kahdella kahdeksanpaikkaisella Pilatus PC-12 NG -potkuriturbiinikoneella. Ilmavoimat päätyi taannoin samaan tyyppiin yhteyskonevalinnassaan. Go! Aviationin julkaiseman kuvan perusteella ainakin yksi kone tulee Suomen ilma-alusrekisteriin tunnuksella OH-GGO.

Vastaavaa konetyyppiä ei ole ollut Euroopassa laajemmassa kaupallisessa matkustajakäytössä ennen tätä, kun taas esimerkiksi USA:ssa, Kanadassa ja Australiassa konetyyppi on erittäin yleinen. Go! Aviationilla tulee siten olemaan merkittävä kilpailuetu Euroopan markkinoilla.

Yhtiö aloittaa vuokrakoneill, mutta ensimmäinen oma on tarkoitus saada jo loppuvuodesta. Kasvusuunnitelmat ovat nopeita: vuonna 2018 on tarkoitus lentää 20 koneella ja 2020 jo 40:llä. Markkina-alueena on koko Eurooppa.

Go! Aviationille merkittävä kohderyhmä ovat yritykset, joilla on matkustustarpeita joko kotimaassa tai Euroopassa sellaisiin kohteisiin, joihin ei nyt lennetä, tai joihin matkustaminen on hankalaa ja aikaavievää. Tavoitteena on malli, jossa myös yritykset tulevat mukaan lentokoneiden osaomistajiksi tätä varten perustettaviin holding-yhtiöihin.

”Mikäli yhtiö tulee osaomistajaksi lentokoneeseen, se pystyy lentämään omia lentojaan vielä edullisemmilla hinnoilla kuin mitä Go! Aviationin jo valmiiksi edulliset lentohinnat ovat”, toteaa Kario.

Go! Aviation netissä