Hanketta varten UTM-lennonjohto (UTM, Unmanned Traffic Management) ja CIS -testialue (Common Information Services) koelentoja varten. Drolo-projektin lentoja varten luodut väliaikaiset ilmatilalohkot sijaitsevat valvotussa ja valvomattomassa ilmatilassa. Lentotoiminta tapahtuu pääosin Oulun lentoaseman vaikutusalueella, joko lentoaseman välittömässä läheisyydessä tai Oulun lennonjohdon vastuulla olevassa lentoasemaa ympäröivässä valvotussa ilmatilassa. Osa suunnitelluista lennoista tapahtuu joko osittain tai kokonaan kaupunkialueella tiheästi astuttujen alueiden yläpuolella.
"Dronekuljetuksilla on mahdollisuus nopeuttaa toimituksia esimerkiksi vesistöjen ja maantieruuhkien yli. Esimerkiksi hyvinvointialaa kiinnostaa tässä hankkeessa, miten dronet soveltuisivat erilaisten lääketieteellisten näytteiden kuljetukseen. Usein tapahtuva laboratorionäytteiden kuljettaminen Hailuodosta OYS:iin säästäisi oletettavasti paljon aikaa ja vähentäisi myös hiilidioksidipäästöjä”, avasi Finntraffic Lennonvarmistus Oy:n markkinoinnista ja asiakkuuksista vastaava apulaisjohtaja Pasi Nikama. Drolo-hankkeen lennot on aikataulutettu kaupallisen lentoliikenteen ulkopuolelle. Käynnissä olevassa hankkeessa miehitetyllä ilmailulla on ensisijaisuus miehittämättömään ilmailuun nähden. Hankkeessa simuloidaan miehittämättömän ja miehitetyn lentotoiminnan yhteensovittamista.
Oulun lennonjohto toteuttaa Drolo-hankkeelle normaalin lennonvarmistuspalvelun ohella rinnakkaisia toimenpiteitä kuvaamaan mahdollisia tulevia miehittämättömän ilmailun hallinnan menetelmiä. Käytännössä Oulun lennonjohto simuloi tulevan sääntelyn mukaista USSP-tehtävää (U-space service provider). Fintraffic ANS toimii projektissa lennonvarmistuspalveluntarjoajana toimilupansa ja valtuuksiensa puitteissa ja Drolo-projekti toimii hankkeessa lennonvarmistuksen tukena.
“Vaikka lentoja ei ole vielä voitu toteuttaa on hanke onnnistunut jo konseptina. Suurin koeponnistus on ollut ns. paperityöt eli erilaiset luvat ja turvallisuustarkastelut. Ne ovat kunnossa ja mahdollistavat toiminnan. Itse lento on enää tekninen suoritus”, kertoi Nikama Lentoposti.fi:lle. Drolo-hankkeen lento-osuus venyi syksylle saakka pitkän ja merkittävän työmäärän seurauksena. Hanke huomioi myös ilmavoimien harjoitusten lentotoiminnan, jota oli nyt toteutuvan jakson edeltävänä sekä seuraavana viikkona. Lentoposti.fi:n tietojen mukaan Ilmavoimat on suhtautunut hankkeeseen positiivisesti ja olisi mahdollistanut toiminnan myös kyseisinä viikkoina. Oulun lentoasema on vilkas toimintaympäristö ilman ilmavoimien harjoituksiakin, sillä lentokentälle operoi kaupallista liikennettä, FinnHEMSin lääkärihelikopteri ja yleisilmailun lisäksi siellä on myös laskuvarjohyppytoimintaan. Kaikki suunnitelmat on läpikäyty ja tarvittavat turvallisuustarkastelut on tehty tiiviissä yhteistyössä liikenne- ja viestintävirasto Traficomin kanssa. Myös kaikkien osapuolten luvat ovat viranomaisen puolesta kunnossa. Drolo-hankkeen drone-operaattorina toimii VTT.
Lennoista ensimmäinen toteutetaan VLOS-lentona (Visual line of sight) Oulun lentoaseman alueen ulkopuolelle. Lennon pituuden arvioidaan olevan noin 15 minuuttia ja käyttävä lentokorkeus on enintään 100 metriä. Toinen lento toteutetaan BVLOS-lentona (Beyond line of sight) eli näköyhteyden ulkopuolisena operaationa. Tällä noin puolituntisella lennolla suunnataan lentoasemalta länteen noin 10 kilometrin päähän ja lentokorkeutta on enintään 120 metriä. Keskiviikkoiltapäivällä noin kello 13.20 Nikama vahvisti Lentoposti.fi:lle, että keskiviikolle suunniteltu lentotoiminta on kuitenkin jouduttu perumaan. Vastoin ennusteita pakkanen kiristyi Oulussa alkuiltapäivästä kuuteen asteesee ja ennusteessa luvataan heikkoa lumisadetta. Lentotoiminnan aktiivivaihetta arvioidaan käynnistettävän torstaina 10. marraskuuta. Drolo-hankkeen lennot suoritetaan AVY:n EVTOL Aera 1.5-hybrididronella, joka hyödyntää kiinteäsiipisen ja pystysuoraan nousevan VTOL-ilma-aluksen (Vertical Take-Off and Landing) parhaita ominaisuuksia.
Lentoja päästäneen viimeisten käänteiden jälkeen käynnistämään siis torstaina 10. marraskuuta, jolloin suunnitelmissa oli alustavasti pidempi lento-operaatio. Tuolloinkaan ei todennäköisesti lennetä Hailuotoon saakka. Lopulliset lentosuunnitelmat päätetään säätilanteen mukaan torstaiaamuna. Lentosääennusteen mukaan Oulussa sataisi kuitenkin torstaamuna lunta ja ennusteessa on myös mahdollisuus jäätävälle tihkusateelle. Perjantain sääennuste puolestaan lupailee Oulun seudulle runsaita sateita, mutta varapäivänä lauantaina sääolosuhteet vaikuttavat ennusteen mukaan viikon parhailta lentotoimintaa ajatellen. Tuolloin saatetaan vielä toteuttaa lento Hailuodosta Oulun keskustaan. Keväällä 2021 käynnistynyt Drolo-hanke on Business Finlandin ja kumppaneiden yhdessä rahoittama noin 7,5 miljoonan euron hanke. Hankkeessa tutkitaan, kehitetään ja pilotoidaan ratkaisuja alailmatilan liikenteenhallintaan, 5G-yhteyksiin sekä painetun ja sulautetun elektroniikan hyödyntämiseen. Hankkeessa testataan älykkäitä dronepalveluita satamaan, dronejen käyttöä lentoaseman lähialueella, dronesääpalvelua sekä myös vedyn sopivuutta dronejen energialähteeksi. Drolo-hankkeeseen osallistuu Oulun ja Hailuodon seutukuntien lisäksi mm. Fintraffic Lennonvarmistus, VTT, Nokia, Finavia, Insta, TactoTek, Oulun satama, Fleetonomy ja MediaTek. Hanke päättyy 31. maaliskuuta 2023. Eurooppalaisen lainsäädännön odotetaan mahdollistavan U-Space järjestelmiä eli kaupunkien alailmatilan hallintaratkaisuja jo alkuvuodesta 2023. MH Päivitys kello 13.25: Korjattu uutista, sillä keskiviikon lennot peruuntuivat odotuksista huolimatta. Lue myös:
|
|||