Ihmissalakuljetusrinki paljastui Helsinki-Vantaalla - Matkan hinta Britanniaan 8000 euroa

Raja_nose_ARR_alueManner-Euroopasta Britanniaan ihmisiä salakuljettava rikollisryhmä paljastui tammikuussa 2020, kun Helsinki-Vantaan lentoasemalla jäi kiinni Ruotsin kansalainen, mukanaan toisen henkilön Ruotsin passia käyttänyt kuwaitilainen. Miehet olivat matkalla Pariisista Helsingin kautta Lontooseen. 

Suomenlahden merivartioston rikostorjuntayksikkö käynnisti esitutkinnan, jossa selvisi, että matka Suomeen ei ollut ruotsalaismiehen ensimmäinen. Hänen epäillään joulu - tammikuun väillä salakuljettaneen kaksi muutakin ulkomaalaista Suomesta Britanniaan toisten henkilöiden passeja käyttäen.

Suomessa tutkittavina olevat teot ovat osa lukuisten salakuljetusten sarjaa, jossa ihmisiä on salakuljetettu Manner-Euroopasta eri maiden kautta Isoon-Britanniaan. Tekojen taustalla epäillään olevan ainakin Ruotsissa ja Iso-Britanniassa vaikuttava ammattimainen salakuljetusrinki, jonka epäillään veloittaneen salakuljetettavilta noin 8000 euroa per matka.

 

Sormenjäljet paljastivat väärän henkilöllisyyden Britanniassa

Tutkinnan aikana paljastui myös, että Suomessa kiinni jäänyt Ruotsin kansalainen oli anonut turvapaikkaa Isossa-Britanniassa kuwaitilaisena, antaen sikäläisille viranomaisille väärät henkilötiedot.

Raja_asiakirjatarkastusEpäillyn Britanniassa käyttämä väärä henkilöllisyys paljastui, kun hänen ja tutkinnassa ilmi tulleen kuwaitilaisen henkilön sormenjälkiä vertailtiin. Vertailun perusteella paljastui, että kyseessä oli yksi ja sama mies. On viitteitä siitä, että epäilty oli luonut itselleen väärän identiteetin saadakseen käyttöönsä peitehenkilöllisyyden mm. salakuljetustoimintaa varten.

 

Tiivistä kansainvälistä yhteistyötä, esitutkinta siirtyy syyteharkintaan

Raja_vaarat_asiakirjatTutkinnan aikana tehtiin tiivistä kansainvälistä yhteistyötä poliisivirasto Europolin ja rikosoikeudellisen yhteistyön viraston Eurojustin tukemana. Salakuljetusringin jäseniin iskettiin sekä Ruotsissa että Britanniassa, joissa paikalliset viranomaiset tekivät kotietsintöjä ja kiinniottoja.

 Suomessa epäiltynä oleva Ruotsin kansalainen on ollut kiinniotettuna ja vangittuna tammikuun 2020 lopusta alkaen epäiltynä törkeästä laittoman maahantulon järjestämisestä.  Tutkinta hänen osaltaan siirtyy lähiaikoina syyteharkintaan. Liigan muiden jäsenten osalta tutkinta jatkuu Suomessa ja ulkomailla.