Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi on saanut jo lähes 1000 ilmoitusta kauko-ohjattujen ilma-alusten käytöstä lentotyöhön. Miehittämättömän ilma-aluksen käyttäjän on ilmoitettava toiminnastaan Trafille ennen toiminnan aloittamista. Viranomaiselle tehtävä ilmoitusvelvollisuus ei koske lennokkiharrastajia. Trafin saamien ilmoitusten mukaan Suomessa on lentotyökäytössä jo yli 1300 ilma-alusta ja yleisimmin niiden paino liikkuu noin 1–2 kg:n suuruusluokassa. Miehittämättömiä ilma-aluksia hyödynnetään nykyään monissa tehtävissä, esimerkiksi kiinteistöjen valokuvauksessa, sähkölinjojen, mastojen tai tuulivoimaloiden tarkastuksissa. Trafin nettisivujen RPAS (Remotely Piloted Aircraft Systems) -toimijoiden hakupalvelusta löytyvät ne Trafille ilmoituksen tehneet toimijat, jotka ovat ilmoituksen yhteydessä antaneet luvan julkaista tietonsa Trafin verkkopalvelussa. Hakutietokannasta on myös helppo hakea oikea toimija oikeaan tehtävään, sillä hakukriteerinä voi käyttää esimerkkisi paikkakuntaa tai tehtävää, johon miehittämättömän ilma-aluksen toimijaa tarvitaan. Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin Yrmy ilmailee uusissa videoissa RPAS-laitteilla
|
|||