Kansanedustaja Honkasalolta eduskunnalle kirjallinen kysymys Finnairin johdon palkitsemisista

Finnair_tail_upVasemmistoliiton kansanedustaja Veronika Honkasalo jätti eduskunnan puhemiehelle kirjallisen kysymyksen Finnairin johdon palkitsemisista. Taustalla on Suomen Kuvalehden 18. helmikuuta julkaisema uutinen yhtiön johdon palkitsemisesta, joka koski ennen pandemiaa ansaittuja kannustimia.

Kansanedustaja Honkasalo (vas.) jätti asianomaiselle ministerille 19. helmikuuta 2021 seuraavan kysyksen: Onko Finnairin johdon palkitseminen yhtiön talousvaikeuksissa ollut kohtuullista ja oikeudenmukaista ja mitä hallitus aikoo nyt ja jatkossa tehdä valtionyhtiöiden johdon mittaville bonuksille, jotka komissio on kieltänyt valtiontuen hyväksymisen ehtona?

Suomen Kuvalehti uutisoi 18.2.2021, että Finnairin toimitusjohtajalle oli maksettu bonuksia vuonna 2020, jotka perustuivat ennen vuotta 2020 eli ennen pandemiaa tehtyihin tuloksiin.

Kirjallisen kysymyksen perusteluosassa kansanedustaja Honkasalo lainaa Suomen Kuvalehden uutista, jossa kerrotaan valtion pääomittaneen Finnairia viime vuonna lähes 300 miljoonalla eurolla ja taanneen lainoja 600 miljoonalla eurolla.

Lisäksi Honkasalon mukaan Finnairin tappiot olivat niin suuret vuonna 2020, että se turvautui taloutensa tasapainottamiseksi mittaviin lomautuksiin sekä irtisanoi 1 000 työntekijää. Suomen Kuvalehti kertoi myös, että  YT-neuvotteluiden myötä Finnairin koko henkilöstön vuosiansiot olisivat laskeneet vuonna 2020 huimat 40 prosenttia.

"On kuitenkin kestämätöntä, että valtionyhtiön varat päätyvät niin runsaissa määrin johdon taskuihin. Erityisesti tilanteessa, jossa työntekijöiden tuloja leikataan, olisi valtion enemmistöomisteisessa yrityksessä syytä noudattaa äärimmäistä pidättyväisyyttä johdon palkitsemiskäytännöissä", kirjoitti kansanedustaja Honkasalo kirjallisen kysymyksen perusteissa.

"Valtion omistajapolitiikkaa koskevan periaatepäätöksen mukaan "valtio edellyttää omistajana aina, että palkitseminen on kohtuullista, oikeudenmukaista ja läpinäkyvää. Finnairin tilanteessa kohtuullisuus ja oikeudenmukaisuus näyttäytyy kyseenalaisena. Finnairia on pelastettu veronmaksajien rahoilla, ja yleistä oikeustajua koettelee, ettei tässäkään tilanteessa bonusjärjestelmää ole voinut rajoittaa, vaikka maaliskuussa varmasti oli jo nähtävissä, että vuosi 2020 tulee olemaan yritykselle erittäin vaikea", jatkoi Honkasalo perusteluja.

Kirjallinen kysymys KK 56/2021 vp: Kirjallinen kysymys Finnairin toimitusjohtajan bonuksista

SK.fi: Finnairin henkilöstön kokonaisansiot laskivat 40 prosenttia, mutta toimitusjohtajan potti kasvoi lähes puolella yli 1,1 miljoonaan