Kolmas päivä käynnissä indonesialaiskoneen etsinnöissä - romua ja ruumiita löytynyt

Basarnas_SAR_day3_1(päivittynyt 11.45) Kadonneen Indonesia AirAsian Airbus A320-koneen etsintäaluetta on laajennettu kolmannen päivän kohdalla. Mereltä raportoidaan löytyneen kelluvaa romua, jonka arvellaan liittyvän lentokoneeseen. Etsintäalueelle on matkalla myös Yhdysvaltain merivoimien alus.

Etsintäsektoreita on muokattu ja aluetta on laajennettu. Ne ulottuvat nyt myös lähialueen saarille.

Kaikkiaan kolmannen päivän kolmetoista sektoria kattavat noin 156 000 neliökilometriä meri- ja maa-alueita. Mukana runsaasti kalustoa niin ilmassa kuin merelläkin. Henkilökuntaa etsinnöissä on mukana yli 1100.

Viimeisimpien raporttien mukaan Borneon läheisyydestä olisi löydetty kelluvaa romua. Indonesian viranomaisten mukaan australialaisen Lockheed AP-3C Orion -meritoimintakoneen havainnoista ei voida vielä varmistaa, ovatko ne kadonneen lentokoneen osia. Löydökset sijaitsevat noin kymmenen kilometrin päässä viimeisestä A320-koneen tutkahavainnosta.

QZ8501_flight_path_wikimedia_AndrewHeneenKoordinaattipaikka löydöksille on viranomaisten mukaan -03.5250 eteläistä leveyttä,110.3053 itäistä pituutta -03.5273 eteläistä leveyttä,110.3018 itäistä pituutta -03.5262 eteläistä leveyttä,110.2939 itäistä pituutta.

Viranomaisten mukaan etsintäkoneen punavalkoiset löydökset voisivat liittyä kadonneeseen Airbus A320 -koneeseen. Osat sijaitsevat noin 100 mailin päässä Pangkalan Bunista lounaaseen.

Etsinnöistä vastaavan Basarnasin mukaan osat ovat jopa 95 prosentin varmuudella juuri kadonneesta Airbus-koneesta. Alueella on havaittu myös useita kelluvia ruumiita ja jo 40 on nostettu ylös. Pohjassa on havaittu myös mahdollinen koneen runko. Viranomaisvahvistusta asiaan ei ole julkistettu.

Alueelle on lähetetty helikoptereita lähempää tarkastelua varten. Myös Singaporen merivoimien alus on matkalla paikalle. Se kykenee vedenalaisiin etsintöihin. Myös sukeltajia on lähetetty romujen löytöpaikalle.

Basarnas_SAR_day3_2Lennolla QZ8501 kadonnutta A320-konetta etsii mm. Indonesian Basarnasista 10 yksikköä, viisi ilmavoimien lentokonetta, 12 laivaston alusta ja kaksi lentokonetta.

Australiasta paikalla on kaksi lentokonetta, Maleasiasta yksi lentokone ja Singaporesta kolme laivaa ja kaksi lentokonetta. Alueelle odotellaan myös Etelä-Korean lähettämää etsintäkonetta.

usssampson_usnavyYhdysvaltain merivoimat on Indonesian hallituksen pyynnöstä lähettänyt etsintäalueelle Tyynenmeren laivastoon kuuluvan USS Sampsonin (DDG 102).

Aluksen odotetaan saapuvan alueelle vielä keskiviikon aikana. Laivasto tekee yhteistyötä Indonesian kanssa ja saattaa tarjota myös lisäapua niin merellä kuin ilmassakin tapahtuvaa etsintää ajatellen.

Indonesia AirAsian Airbus A320 -matkustajakone katosi lennonjohdon tutkista sunnuntaina 28. joulukuuta matkallaan Indonesian Surabayasta (WARR) Singaporeen (WSSS). Lennolla QZ8501 oli kaikkiaan 155 matkustajaa ja seitsemän hengen miehistö. Koneen arvellaan syöksyneen Jaavanmereen.

"Sydämeni on täynnä surua kaikkien lennolla QZ8501 olleiden omaisten puolesta. AirAsian puolesta esitän osanottoni kaikille. Sana eivät riitä kertomaan kuinka pahoillani olen", pahoitteli AirAsian toimitusjohtaja Tony Fernandez romujen löytymisen jälkeen.

Lue myös: