Lennonjohtajat hylkäsivät valtakunnansovittelijan sovintoehdotuksen - työriita jatkuu

ANSF_app_tyopisteSuomen Lennonjohtajien Yhdistys (SLJY) ry hylkäsi tänään valtakunnansovittelijan sovintoehdotuksen. Palvelualojen työnantajat (PALTA) ry hyväksyi sen. Sovun syntyminen olisi edellyttänyt kaikkien työriidan osapuolten hyväksyntää. Työnantajapuolta edustanut PALTA on pettynyt asian saamaan käänteeseen. Sovittelu jatkuu, kun osapuolilla ilmenee liikkumavaraa.

"Sovittelu alkoi lukkiutuneesta tilanteesta, eikä vielä päästy maaliin saakka", harmittelee valtakunnansovittelija Vuokko Piekkala.

PALTA kertoo, että työnantaja olisi hyväksynyt sovintoesityksen työrauhan saavuttamiseksi, vaikka ratkaisu olisi sen mukaan sisältänyt  työnantajalle erittäin vaikeita vastaantuloja. Valtakunnansovittelijan sovintoehdotus on kokonaisuus, joka on hyväksyttävä tai hylättävä kokonaisuudessaan.

"Olemme todella pettyneitä lennonjohtajien tekemään ratkaisuun. Sovintoesityksen hyväksyminen olisi tarjonnut lennonjohtajille paitsi yleisen linjan mukaisen ratkaisun, niin myös parannuksia heidän toivomiinsa asioihin, Salonen toteaa. Salosen mukaan lennonjohtajilta vaikuttaisi puuttuvan halu asian ratkaisemiseen", ihmettelee Palvelualojen työnantajat PALTA ry:n johtava asiantuntija Hanne Salonen.

Lopputulos tarkoittaa sitä, että työriita jatkuu ja työnseisausuhkat torstaisin kello 13.00–15.00, 29. tammikuuta 2019 alkaen tiistaisin ja lauantaisin kello 02.00–08.00 ja 4.–15. helmikuuta 2019 sekä 2.–15. helmikuuta 2019 ovat voimassa.

Tähän mennessä ANS Finland on onnistunut hoitamaan lennonjohtotyön esimiesvoimin. Jos työntaistelutoimet jatkuvat vielä pitkään, ne voivat alkaa haitata matkustajaliikennettä.

Lennonjohtajat ilmoittivat aiemmin tammikuussa laajentavansa työtaistelua 4. helmikuuta alkaen koskemaan koko jäsenistöä eli kaikkia lentoasemia ja koulutustoimintaa.

PALTA:n mukaan lennonjohtajan säännöllisen työajan ansio on keskimäärin 8 184 euroa kuukaudessa. ANS Finland sai viimeisimpään lennonjohtajakoulutukseen yli 1100 hakemusta.


Sovittelulle ei nyt edellytyksiä


"Sovittelua ei ole nyt heti edellytyksiä jatkaa, sillä mahdollisuudet edetä neuvotteluissa on tällä erää selvitetty. Sovittelua ei kuitenkaan katkaista, koska lennonjohtajille tarvitaan ennen pitkää työehtosopimusratkaisu ja työrauha", jatkaa Piekkala.

"Sovittelua jatketaan sitten, kun osapuolilla on valmius liikkua näkemyksissään sovun aikaansaamiseksi", päättää Piekkala.

Lue myös: