Lennonjohtokiistan osapuolet viisi tuntia valtakunnansovittelijan toimistolla

ANSF_ATCC_HELSuomen lennonjohtajien yhdistys SLJY:n edustajat ja Paltan sekä lennonvarmistusyhtiö ANS Finlandin edustajat tapasivat valtakunnansovittelijan toimistolla 28. joulukuuta 2018. Ensimmäinen tapaaminen venyi viiden tunnin mittaiseksi. Seuraavat tapaamiset on sovittu alkuvuoteen.

Lennonjohtajien yhdistys on ilmoittanut aloittavansa viikoittaiset kahden tunnin mittaiset pistelakot 4. tammikuuta 2019 lähtien. Kiistassa on kyse lennonjohtajien työehdoista sopimisesta. Neuvottelut aloitettiin jo syksyllä 2017.

Valtakunnansovittelija kutsui kiistan osapuolet toimistolleen lakkoilmoituksen jälkeen 21. joulukuuta 2018. Ensimmäinen tapaaminen oli siis perjantaina 28. joulukuuta.

ANSF_logoTapaamisessa paikalla olivat työntekijäpuolelta mm. SLJY:n puheenjohtaja Roy Myrberg sekä pääluottamusmies Katariina Syväys, hallituksen jäseniä sekä YTY:n päälakimies, varatuomari Heikki Meskanen. Työntantajapuolelta mukana olivat mm. ANS Finlandin lennonjohtokeskuksen päällikkö Karri Hannula sekä PALTAn johtava asiantuntija Hanne Salonen.

Ensimmäinen tapaaminen kesti valtakunnansovittelija Vuokko Piekkalan toimistolla viiden tunnin verran. Seuraavat tapaamiset valtakunnansovittelijan johdolla on sovittu keskiviikolle 2. tammikuuta 2019 sekä torstaille 3. tammikuuta 2019.

Lue myös: