Lentoliikennealalle joulurauha - IAU ja Palta pääsivät neuvottelutulokseen

lumi_vantaa_1217_1Ilmailualan Unionin (IAU) ja Paltan väliset lentoliikenteen palveluja koskevat työehtosopimusneuvottelut ovat päättyneet. Osapuolet saivat aamulla 22. joulukuuta aikaan neuvottelutuloksen, jonka myötä marraskuussa alkaneet ylityökiellot ovat päättyneet.

Työnantajia edustava Palta kertoo olevansa tyytyväinen, että yhteinen ratkaisu löytyi ja koko syksyn jatkuneet neuvottelut saatiin päätökseen. Neuvottelutulos vaatii vielä molempien liittojen hallinnon hyväksynnän.

IAU:n mukaan liitot käsittelevät neuvottelutuloksen omissa hallinnoissaan. IAU:n hallitus kokoontuu asian perusteella torstaina 28. joulukuuta. Ammattiosastojen johtokunnat ovat koolla omien aikataulujensa mukaisesti.

Lentoliikenteen palveluja koskeva työehtosopimus päättyi 15. marraskuuta 2017. Neuvottelut sen uudistamiseksi oli käynnistetty jo aiemmin syksyllä. Osapuolten näkemykset erosivat vielä marraskuussa merkittävästi ja IAU:n työntekijät siirtyivät vaiheittaiseen ylityökielton sopimuskauden päätyttyä. Vielä 20. joulukuuta IAU mainitsi asetelmien neuvottelutuloksen saavuttamiseksi haasteellisiksi ennen joulua.

Ylityökiellon seurauksena vaikeutuivat mm. lentokoneiden huollot ja Finnair vuokrasikin kolme matkustajakonetta paikkaamaan vajetta. Niiden lisäksi Turun ja Tampere-Pirkkalan lentoja korvattiin linja-autokuljetuksilla.

Ylityökiellon näkyvin tapahtuma oli 12. joulukuuta, kun yhteisvaikutus lumimyräkän ja tuuliolosuhteiden kanssa sotkivat Helsinki-Vantaan, Finnairin ja muiden lentoyhtiöiden liikenteen.

Lue myös: