Lufthansan tuotantouudistus etenee - halpakonsepti tulossa kaukolentoihin

LH_A340Lufthansan kesällä 2014 julkistama tuotantoalustojen uudistus on ottanut uusia edistysaskeleita. Eurowingsille tilattiin kymmenen Airbus A320-konetta yksikkökustannusten alentamiseksi ja uuden Wings-konseptin kaukolennot aloitetaan A330- sekä A340-300 -koneilla. Myös Swiss saa uusia kapearunkokoneita. Kaikkiaan käynnissä on listahinnoin noin 30 miljardin euron arvoinen laivastouudistus.

Lufthansa julkisti suuren tuotantoalustojen uudistamisohjelmansa heinäkuussa 2014. Liikevaihto aiotaan kolminkertaistaa kustannustehokkaiden uusien tuotantoalustojen avulla vuoteen 2020 mennessä. Euroopan markkinoiden uusi Wings-tuoteperhe luodaan menestyksekkään Germanwings-konseptin pohjalta kasvaville markkinoille ja suunnataan omatoimimatkaajille.

Lufthansa konserni on tilannut Airbusilta Eurowingsin käyttöön kymmenen A320ceo-konetta (current engine option). Kaikkiaan 23 koneen laivastolla yhtiö operoi Saksan ja Euroopan reittejä Frankfurtin ja Münchenin hubien ulkopuolella Germanwingsille. Eurowingsin laivastoon siirretään lisäksi 23 A320-konetta vuoden 2015 alusta lähtien. A320-koneilla korvataan koko nykyinen CRJ900-laivasto. Laivastouudistuksen avulla lasketaan yksikkökustannuksia ja parannetaan kilpailukykyä halpalentoyhtiöihin verrattuna. Uudet koneet liittyvät Eurowingsin laivastoon vuosien 2016 ja 2017 aikana.

Mittava laivastouudistus ja halpakonseptin kaukolennot

Myös Swiss saa laivastoonsa uusia Airbus-koneita. Yhtiön laivastouudistukseen tilattiin 15 A320neo-konetta (new engine option) joilla korvataan vanhempia A320-koneita vuodesta 2019 eteenpäin.

Eurowingsin ja Swissin konetilausten arvo on listahinnoin noin 2,5 miljardia euroa. Uudet koneet auttavat kasvattamaan markkinasemaa sekä alentamaan yksikkökustannuksia. Koko Lufthansan laivasto käy läpi mittavaa uudistusta ja yhtiöllä on tilauksessa kaikkiaan 265 uutta lentokonetta. Tilausten arvo on listahinnoin laskettuna noin 30 miljardia euroa ja ne on määrä toimittaa vuoteen 2025 mennessä.

LH_premium_eco_3Lufthansa konserni ottaa käyttöön uuden Wings-konseptin, jonka avulla varmistetaan pitkän aikavälin markkinaosuus Saksassa, Itävallassa, Sveitsissä ja Belgiassa point-to-point -liikenteellä. Hubien ulkopuolinen vapaa-ajan matkustus kasvaa keskiarvoa nopeammin mutta kohtaa kovenevaa kilpailua halpalentoyhtiöiden taholta.

Ehtona Wingsin toteutumiselle on kaikkien asiaan liittyvien osapuolten kanssa saatava 20 prosentin kustannussäästö. Yhtiö kertoi 16. syyskuuta jo solmineensa asiasta sopimuksen matkustamohenkilökuntaa edustavan UFO:n kanssa.

Wings-konseptin mukaisia kaukolentoja suunnitellaan operoitavan mahdollisesti Sun Expressin kanssa, joka on puoliksi Lufthansan ja Turkish Airlinesin omistuksessa. Tämä uusi tuotantoalusta koostuisi seitsemästä A330-300 -koneesta ja aloittaisi kolmen koneen operoinnilla syksyllä 2015 Münchenistä, Düsseldorfista tai Kölnistä.

Tämän lisäksi talvikaudella 2015/2016 kaukolentoja operoitaisiin halpakonseptin mukaisesti jopa 14:sta A340-300 -koneella. Niiden matkustamot on määrä optimoida vapaa-ajan matkustajille säilyttäen Lufhtansan matkustusmukavuus. Koneisiin ei tule lainkaan ensimmäistä luokkaa vaan niihin asennetaan 18 liikemiesluokan ja 261 turistiluokan istuinta.Ensimmäisen luokan poisto vähentää matkustamohenkilökunnan määrää. Koneilla on määrä operoida kohteisiin joihin yhtiön normaalilla kustannustasolla ei voitaisi lentää kannattavasti.

Lue myös: