Moottori- ja rallilennon mestaruudet ratkottiin Hyvinkäällä

2_rallilento_juusoarankoMoottorilennon SM-kilpailujen molemmat kilpailupäivät lennettiin erinomaisissa sääolosuhteissa. Taivaalle muodostuneet kumpupilvet tarjosivat hetken helpotuksia helteeseen ja kiitotien 22 suuntainen lounaistuuli oli mitä parhain maaliinlaskukilpailua varten.

1_rallilento_juusoarankoAamupäivän ohjelmassa oli suunnistuslento, jonka aikana piti etsiä reitin varrelta valokuvakohteita ja merkintöjä maastosta. Samalla piti pysyä mahdollisimman tarkasti reittiviivalla ilman elektronisia suunnistuslaitteita. Lisäksi käännepisteiden ylitys oli suoritettava tarkasti oikealla sekunnilla.

Iltapäivän tehtävään kuului maaliinlaskukilpailu, jossa testattiin pilottien taitoja kuvitellussa pakkolaskutilanteessa. Maaliinlaskussa kone on tuotava maakosketukseen mahdollisimman tarkasti ennalta määritettyyn kohtaan kiitotiellä.

Jokaisesta sekunnista ja ohilasketusta metristä kilpailijalle lankeaa virhepisteitä. Maaliinlaskussa lyhyeksi jäämisestä rokotetaan kolminkertaisesti pitkäksi menoon verrattaessa. Olosuhteet lauantai-iltapäivänä maaliinlaskukisan aikana olivat suhteellisen helpot.

takkuussm_14Nähtiinpä kisassa myös suhteellisen harvinainen laskupaikan reunaestettä simuloivaan lippusiimaan (otsikkokuvassa) osuminen, kun laskuun hakeutuva kone nappasi ennen nollaviivaa olevan siiman keppeineen mukaan nokkatelineellään (kuva oikealla).

Vaaratilannetta ei tästä synny, mutta maaliinlaskukisan toimitsijoille tuli kiire hakea uusi siima kiitotielle seuraavaa laskuun tulevaa kilpailijaa varten.

3_rallilento_juusoarankoPerjantain rallilentokilpailuun osallistui 17 kilpailijaparia eri puolilta Suomea. Kisan voiton vei Karjalan lennoston parivaljakko Asmundela/Lindström.

Lauantain kilpailuun starttasi 20 osanottajaa. Yksin lennettävässä tarkkuuslentokilpailussa Suomen mestaruuden nappasi roimalla piste-erolla Kuopion lentäjien kokenut Mauri Hälinen.

Tarkkuuslento SM-tulokset
1 Hälinen Mauri
2 Asmundela Jukka
3 Lindstrom Rami
4 Jouppila Heikki
5 Luukkanen Mikko
6 Makikuutti Heikki
7 Kilpelainen Jari
8 Jara Mika
9 Suokas Aki
10 Aatolainen Sari

Katso upeat kuvakoosteet molemmista kisapäivistä: Masakirahvi.kuvat.fi

Lue myös: