Ruotsin kuljetushallitus Transportstyrelsen arvioi talousongelmissa olevan Nextjetin tilaa ja yhtiön mahdollisuuksia lentoliikenteen harjoittamiseen tarvittavan liikenneluvan vaatimusten täyttämiseen. Omistajat kuitenkin kertovat tuovansa yhtiölle lisärahoitusta operoinnin turvaamiseksi. Nextjet operoi lentoja Suomessa useaan kohteeseen. Transportstyrelsen antoi Nextjetille 18. elokuuta tiedoksi yhtiön liikenneluvan uudelleen arvioinnin. Nextjetin liikennelupa on voimassa nyt vain määräajan, joka päättyy 17. marraskuuta 2017. Viimeisimmän lähestymisen taustalla on jo 23. maaliskuuta Nextjetille lähetetty tiedustelu yhtiön taloudellisesta tilasta, joka ei enää täyttäisi liikenneluvan vaatimuksia 12 kuukauden ajanjaksolle. Tuolloin yhtiölle annettiin aikaa vastata 27. maaliskuuta mennessä. Viranomaisen ja Nextjetin edustajat ovat tavanneet kevään ja kesän aikana useita kertoja. Toukokuussa yhtiö oli viranomaisen mukaan saanut 20 miljoonan kruunun rahoituksen ja kuukautta myöhemmin 45 miljoonan kruunun rahoituksen. Nextjet ilmoitti viranomaiselle kuitenkin 27. heinäkuuta, että 45 miljoonan kruunun rahoitus ei toteudu. Mutta kertoi millä toimin se aikoo järjestää rahoituksensa kuntoon. Kuljetushallitus tiedusteli 31. heinäkuuta Nextjetiltä vaatimusten täyttymisestä. Nextjet kertoo 25. elokuuta omistajien kokoontuneen ylimääräiseen yhtiökokoukseen, jossa tehdyt päätökset vahvistavat yhtiön taloudellista tilaa lyhyellä ja pitkällä aikavälillä. Ensivaiheessa uutta rahoitusta on 42,5 miljoonaa Ruotsi kruunua. Samalla yhtiö tekee useita muita toimenpiteitä kuten modernisoi laivastoaan, joka johtaa kahdesta koneesta luopumiseen taloustilanteen parantamiseksi. Kaikkiaan muutokset tuovat yhtiölle varoja noin 70 miljoonan kruunun verran. Nexjet kertoo positiivisesta kehityksestä matkustajaluvuissa viimeisen puolen vuoden ajalta. ja odottaa kehityksen jatkuvan samansuuntaisena. Yhtiön mukaan se on nyt täyttänyt vaatimuksen liikenneluvan pitämiseksi voimassa. Nextjet on osa Tukholman, Göteborgin ja Helsingin sekä usean pienemmän paikkakunnan liikenneinfraa Ruotsissa ja Suomessa. Omistajat ovat toteuttaneet uudelleen järjestelyjä ja investointeja tulojen kasvattamiseksi jo vuoden ajan. Yhtiö yksi Ruotsin suurimmista lentoyhtiöistä, joka harjoittaa säännöllistä aikataulunmukaista lentoliikennettä, tilaus- ja rahtilentoja. Sen palveluksessa on 280 työntekijää ja 16 koneen laivastolla operoidaan 20 kohteeseen. Nextjet lentää Suomessa reittilentoja Saab 340 -potkuriturbiinikoneella Porista Helsinki-Vantaalle ja Tukholmaan, Kokkolasta Tukholmaan sekä Turusta Maarianhaminaan ja Tukholmaan. Yhtiö operoi myös Arctic Airlinkin lentoja Oulusta. Lisäksi Nextjet on lentänyt lentoja yhteistyössä Finnairin kanssa Helsingin ja Västeråsin välillä. Lue myös:
|
|||