Ryanair avaa talvikaudelle Lappeenranta-Memmingen -reitin - Berliini ja Budapest alkavat myös

Ryanair Boeing 737(päivittynyt 12.05) Ryanair avaa talvikaudelle 2020 lentoreitin Lappeenrannasta Saksan Memmingeniin. Lentoja on tarjolla kahdesti viikossa. Lokakuussa käynnistyvät myös lennot Berliiniin ja Budapestiin.

Lappeenranta-Memmingen -reitti avataan talviaikataulukauden alkaessa lokakuun 2020 lopulla. Reittiä lennetään kahdesti viikossa aina maaliskuun 2021 lopulle saakka.

Memmingenin kaupunki sijaitsee Baijerin osavaltiossa, eteläisessä Saksassa. 

Lisäksi myös Ryanairin lennot Budapestiin ja Berliiniin alkavat jälleen lokakuun lopussa. Uusi Wienin reitti avataan vasta maaliskuussa 2021.

Milanon Bergamon lentoyhteys käynnistyi jo heinäkuussa, mutta vallitsevan koronavirustilanteen vuoksi lentoyhteys keskeytyy elokuun jälkeen ja on jälleen alkamassa lokakuun lopussa. 

Kaikki Lappeenrannan lentoaseman reitit on suunniteltu ympärivuotisiksi ja ne lennetään kaksi kertaa viikossa. Lappeenrannan Lentoasema Oy:n toimitusjohtaja Eija Joron mukaan, mikäli kaikki sovitut lennot voidaan toteuttaa häiriöttä vuonna 2021, nousee lentoaseman matkustajamäärä merkittävästi. 

"Nyt sovittujen reittien avulla yhdensuuntaisten matkustajien määrä voi nousta ensi vuonna jopa 180 000 henkeen. Pyrimme rakentamaan ihanteellista reittivalikoimaa nimenomaan Saimaan alueen matkailun kasvua ja elinvoimaa ajatellen", sanoo Joro. 

"Vaikka matkustusrajoitusten vuoksi muutoksia suunnitelmiin välillä tulisikin, sovitut lentoyhteydet palaavat, kun tilanne sen sallii", lisää Joro.   

Päivitys kello 12.05: Lisätty Eija Joron kommentit sekä Berliinin ja Budapestin lennot.