Lentokenttäyhtiö Finavian mukaan sähkönsyötössä Tampere-Pirkkalan lentoasemalla oli häiriö, jonka seurauksenakäynnistettiin normaalien prosessien mukaisesti lentoaseman varavoima. "Tapahtumien seurauksena yksi kaupallinen lento viivästyi noin kymmenen minuuttia tämän takia. Sähkövika korjattiin, ja kaikki toiminta palasi normaaliin vielä illan aikana", kommentoi Finavian viestintä tapahtumia. SAS saapuva vuorokone teki tapauksen seruauksena ylösvedon mutta pääsi lähestymään lentoasemaa pian uudelleen.
Myös lennonjohto joutui käyttämään tapauksen aikana vararadioita ja siirtymään yhden taajuuden käyttöön. Tampere-Pirkkalaan ehdittiin jo julkaista tiedote, jonka mukaan lentokoulujen toimintaa rajoitetaan tapauksen seurauksena jopa perjantai-iltapävään saakka. Vika saatiin kuitenkin korjattua aiemmin. Finavia ei kommentoinut vikaa tarkemmin eikä Lentoposti.fi tavoittanut Tampere-Pirkkalan lentoaseman johtaja Mari Nurmista kommentoimaan tapahtumia.
|
|||